Puolustus kuntoon

12.5.2008

Hanna Ojanen

Lissabonin sopimuksen puolustus- tai avunantovelvoitetta on Suomessa ehditty käännellä ja väännellä jo vuosien ajan tulematta kummempiin tuloksiin sen suhteen, mitä artikla käytännössä tarkoittaa.

Suomalaisittain ujosti vastausta on odoteltu muilta tulevaksi. On yritetty saada selvää, miten muut artiklan tulkitsevat, mutta selkeitä tulkintoja ei ole löytynyt.

Olan kohautuskaan ei auta: jotain on puolustuksessa todella muuttunut. Enää ei ole selvää, missä kulkevat ne rajat, joita suomalaisten tulisi puolustaa.

Omien rajojen lisäksi kysymykseen voivat tulla toistenkin rajat, koska Suomi on EU:n jäsenenä sitoutunut auttamaan, jos jokin jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Toisaalta osallistuminen kriisinhallintaoperaatioihin velvoittaa suomalaiset puolustamaan sitä, mikä missäkin operaatiossa on puolustettavaksi määritelty.

Vastaus tuskin löytyykään itse artiklasta. Siksi turha etsiskely voitaisiin jo lopettaa ja ryhtyä käytännön toimiin.

Suomi voisi ensinnäkin itse vaikkapa tulevassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossaan kertoa, mitä artikla Suomelle merkitsee ja mihin toimiin se maassa johtaa.

Mallia voi ottaa Ruotsista, missä on päättäväisesti todettu, ettei Ruotsi aio katsella toimettomana vierestä, jos johonkin EU-maahan tai johonkin Pohjoismaahan – mielenkiintoinen laajennus! – hyökätään.

Toinen askel sopisi Suomen kaltaisen puolustuspolitiikasta kiinnostuneen maan aloitteeksi. Se on puolustusartiklan ajanmukaistaminen.

Lissabonin sopimuksen avunantoartikla on olevinaan uusi, sopimus kun ei ole vielä edes astunut voimaan, mutta tosiasiassa se on jo 60-vuotias ja kuvastaa aivan toisia aikoja kuin niitä, joita nyt elämme. Se on 1948 solmitun Brysselin sopimuksen peruja ja kertoo ajasta, jolloin nyky-EU:n jäsenet vielä liittoutuivat sotilaallisesti toisiaan vastaan.

Erityisen suuri ja paradoksaalinen puute avunantoartiklassa on, että se kuulostaa aivan siltä kuin EU:ta ei edes olisi olemassa. Mikä onkin ymmärrettävää – eihän sitä 60 vuotta sitten ollutkaan.

Artiklassa puhutaan vain jäsenvaltioiden velvoitteista. Olennainen uudistus liittyisikin siihen, että puolustuksessa annettaisiin jokin rooli myös itse unionin toimielimille, ei ainoastaan sen jäsenmaille kullekin erikseen.

On mahdotonta, että unioni itse vetäytyisi katsomon puolelle, jos sen jäsenmaahan todella hyökättäisiin. Silloin jos koskaan tarvitaan koko unionin koordinaatiokykyä ja kaikkia sen voimavaroja.

Vastaus siihen, mitä EU:n puolustusvelvoite jäsenmaille ja unionille käytännössä tarkoittaa, voisikin vaihteeksi tulla Suomesta. Eikä tarvitse pelätä, että EU:n perussopimus nyt olisi lopullisesti valmis ja uusien aloitteiden aika ohi.

Seuraava versio on joka tapauksessa idulla jossakin, ja tuo Euroopan puolustuksen toivottavasti lähemmäs 2000-lukua.

Tweet