Omistuksen syvyys

20.3.2009

Elina Grundström

Kevään kuumin puheenaihe on omistusoikeuden syvyys. Vireillä on kaksi lakiesitystä, jotka lähestyvät tätä yhteiskuntaelämän ikuisuusongelmaa eri suunnista.

Toinen niistä on uusi kaivoslaki. Siihen on tulossa useita hyviä uudistuksia, jotka huomioivat ympäristönäkökohdat ja paikalliset asukkaat nykyistä paremmin, mutta se ei muuta perusasetelmaa: Suomessa, toisin kuin monissa muissa maissa, omistusoikeus koskee vain maan pintaa.

Heti kun mennään pintaa syvemmälle, kuka tahansa saa vallata, tutkia ja kaivaa mineraaleja mistä vain, kunhan hänellä on työ- ja elinkeinoministeriön luvat. Kohta on taas liito-oraville töitä, sillä kaivostoimintaa ei voi uudenkaan lain perusteella kieltää ilman erityistä syytä.

Omistusoikeuden syvyydestä on kyse myös valmisteilla olevassa työsuhteessa syntyviä tekijänoikeuksia koskevassa laissa, josta ammattiliitot povaavat seuraavaa Lex Nokiaa.

Samanlaista trendikästä ja nettinuorisoa liikuttavaa teemaa tekijänoikeuksista tuskin tulee, mutta ainakin Akavan ja SAK:n se on jo saanut barrikadeille. Jyrki Alkio kirjoittaa Talouselämässä 13.3., että liitot kutsuvat lakia ”pakkolunastuslaiksi” ja vaativat sitä kolmikantakäsittelyyn, vaikka koko lakiehdotusta ei ole vielä nähty.

Lain tavoitteena on selkeyttää se periaate, että työaikana tehdyt lehtijutut, logot ja soittoäänet ovat työnantajan omaisuutta. Niin kuin ne ovatkin. Mutta toivoa sopii, ettei työnantajan omistusoikeutta määritellä liian syväksi.

Monilla aloilla teokset kumpuavat syvältä tekijän persoonasta. Jos tekijälle ei jää mitään oikeuksia niiden edelleen levittämiseen, luovan työn tekijä saattaa tahtomattaan joutua myymään sieluaan myös paikkoihin, joihin ei haluaisi.

Tweet