Nauttikaa köyhyydestä

5.12.2008

Elina Hirvonen

“Mikään ei muutu. Te olette aina yhtä köyhiä. Voitte yhtä hyvin nauttia siita.”

Näin opettaa hollantilainen taiteilija Renzo Martens kongolaisia kyläläisiä Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaalien avajaiselokuvassa Episode 3 – Enjoy Poverty.

Elokuva käsittelee köyhyyttä Afrikan “luonnonvarana”, jolla rikkaiden maiden ihmiset tekevät rahaa.

Jokin elokuvan kysymyksissä osui ja upposi. Kuinka paljon rikkaiden maiden ihmiset ovat tehneet rahaa kuvaamalla kehitysmaiden lapsia, joilla on pulleat vatsat ja silmissä kärpäsiä? Kuinka monta tällaista kuvaa on julkaistu rikkaassa maailmassa, mainostamassa kehitysyhteistyöprojekteja?

Kuinka paljon se on auttanut Afrikkaa? Ei paljon, jos on uskominen amerikkalaista taloustieteilijää Jeffrey Sachsia.

Hanen laskelmiensa mukaan jokaista kolmea dollaria kohden, jonka Yhdysvallat antoi Afrikalle vuonna 2002, kuusi senttiä päätyi apuna Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Loppu päätyi rikkaista maista tulevien konsulttien palkkoihin, hallintokuluihin, velkahelpotuksiin ja muuhun vastaavaan.

Monet kehitysyhteistyön ammattilaiset inhoavat Sachsia. Hän on kritisoinut rikkaita maita toisaalta kehitysyhteistyön tehottomuudesta, toisaalta haluttomuudesta täyttää lupauksia kehitysyhteistyövarojen nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Summa perustuu Sachsin laskelmaan siitä, kuinka paljon rahaa tarvittaisiin YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen ja äärimmäisen köyhyyden poistamiseen vuoteen 2015 mennessä.

Ihailen Sachsin ajattelua ja sitoutumista köyhyyden vähentamiseen. Hän on analysoinut kehitysmaiden köyhyyttä ehkä perusteellisemmin kuin yksikään taloustieteilija.

Samalla hän on vaatinut, ettei kehitysyhteistyö voi olla vaihtuvia intressejä palvelevaa puuhastelua, vaan tavoitteellista toimintaa, jonka on tähdättävä siihen, että köyhät maat voivat lopulta pärjätä omillaan.

Mina uskon sekä rikkaiden etta koyhien maiden hallitusten haluun vähentää köyhyyttä koko ajan vähemmän. Miksi ne haluaisivat?

Afrikan nouseminen köyhyydestä tarkoittaisi ennennäkemätöntä kamppailua maailman luonnonvaroista, rikkaiden maiden saneleman kauppapolitiikan loppua ja mahdollisesti vauraita diktaattoreita, jotka aiheuttaisivat muulle maailmalle Kiinaakin suurempaa päänsärkyä.

Nyt kehitysapujärjestelmä on peli, jossa rikkaat maat leikkivat auttavansa köyhiä ja köyhät leikkivät, että siitä on hyötyä. Samalla rikkaissa maissa voidaan unohtaa keskustelu ikävistä asioista, kuten kauppasääntöjen muuttamisesta niin, että köyhien maiden tuotteet pääsisivät rikkaiden markkinoille.

Köyhissä maissa voidaan unohtaa poliittiset muutokset, jotka helpottaisivat ihmisten taloudellista osallistumista, ja syyttää kaikesta rikkaiden maiden imperialismia.

Minun uskollani ei onneksi ole väliä. Historian mittaan eurooppalaiset ovat olleet varmoja, ettei sen paremmin Kiinalla kuin Japanillakaan ole mahdollisuutta vaurastumiseen, koska ihmiset ovat laiskoja ja hallinnot korruptoituneita.

Rakastan Jeffrey Sachsia, koska hän todella uskoo maailmaan, jossa on mahdollista sekä poistaa äärimmäinen köyhyys, että säilyttää ympäristö elinkelpoisena. Ja siksi, että hän tekee töitä löytääkseen konkreettisia ratkaisuja sellaisen maailman saavuttamiseksi, riippumatta siitä uskooko kukaan muu sen olevan mahdollista.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet