Ihana kolonialisti

13.11.2008

Elina Hirvonen

"Katsokaa tätä poytaa. Tismalleen samanlainen kuin hänen tätinsa talossa."

Talossa on valtava puutarha, tummasta puusta tehtyjä huonekaluja ja seinien tauluissa yleväilmeisiä miehiä ja naisia. Jykevässä astiakaapissa on kultareunaisia posliinikuppeja ja hauraita samppanjalaseja. Mutta niitä ei käytetä, etteivät ne mene rikki.

"Jos palvelijat rikkoivat astian, hän hakkasi heidät pahasti."

Hän on englantilainen aristokraatti Stewart Gore-Brown, joka saapui Sambiaan 1900-luvun alussa, kun brittiläiseen imperiumiin kuuluvaa maata vielä kutsuttiin Pohjois-Rhodesiaksi.

Gore-Brown rakennutti piskuisten kylien keskelle talon, jonka mallin hän kopioi tätinsä englantilaisesta kartanosta. Nyt taloa esittelee kauhtuneeseen paitaan pukeutunut sambialainen poika. Han kertoo brittiläisestä aristokraattisuvusta sellaisella hellyydellä, etta voisi luulla hänen muistelevan oman sukunsa tarinaa.

Afrikassa mieleen nousee yha uudestaan kysymys siitä, millainen maanosa olisi nyt, jos eurooppalaiset kolonialistit eivät olisi aikanaan innostuneet sen luonnonvaroista. Ja millaisia Eurooppa ja Yhdysvallat olisivat, jos niiden vaurastumista eivät olisi vauhdittaneet Afrikan luonnonvarat ja afrikkalaiset orjat?

Eritrealaisen tuttavan, kekseliään bisnesmiehen mielestä kolonialismin julmien puolien rinnalla pitäisi tarkastella sen hyviä seurauksia, infrastruktuuria ja koulujärjestelmän kehittämistä. Sambialainen liikemiestuttu taas odottaa, etta Eurooppa maksaisi takaisin Afrikasta riistetyt luonnonvarat.

Sambialaisen taiteilijaystävän mielestä kolonialismi vei afrikkalaisilta identiteetin ja kielet. Nyt he puhuvat sekä alkuperäisiä että siirtomaavaltojen kieliä huonosti, ja kielen heikkous vaikuttaa koko ajatteluun. Kongossa kolonialismin jälkiä eletään yhä.

Ja sitten on tämä ihmeellinen talo krokotiileja vilisevän järven rannalla, seinällä roikkuva englantilaisen ritarin, Gore-Brownin isoisän, kypärä ja viereisessä kylässä koko ikänsä asunut poika, joka kertoo intohimoisesti kypärän luodinreikien tarinaa.

Maalausten viileitä aristokraatteja katsellessa ajattelen oman sukuni tarinaa. Siitä ei ole säilynyt hienoja esineitä tai yleviä legendoja. On vain mummini tarinat torpasta, jossa hänen uupunut äitinsä synnytti kaksitoista lasta.

Tarinat siitä, miten suurin osa lapista kuoli ennen aikuiseksi kasvamista, tuntuvat täällä tutuilta – afrikkalaisten kylien tarinoilta.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet