Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Juha Peurala
Hillotonta elämää. Liian tehokas säilöminen voi viedä vitamiinit elämästä – asiantuntijoiden mukaan soseessakin on hauskempaa.
19.9.2011
Pakastaminen ja kuivaaminen säilyttävät omenan parhaiten.
Nimimerkki ”Omenavartalo” kysyy: Mikä on paras tapa säilöä omenia niin, että niiden terveydelle hyödylliset aineosat säilyvät?
Eno vastaa: Jos Vanha-Makkoselta olisi kysytty tätä, vastaus olisi ollut haulikko ja suolapanokset. Ellei äijällä olisi ollut niitä apunaan, omenasadosta ei olisi säilynyt piirakallistakaan. Sen verran tehokkaasti me kylän kölvit hänen omenatarhaansa verotimme.
Omenoissa on paljon vitamiineja, kivennäisaineita ja flavonoideja. Monet näistä aineista ovat herkkiä kuumentamiselle, joten keittäminen hilloksi tai mehuksi ovat terveysmielessä huonoimpia säilöntätapoja. Tosin esimerkiksi kuituihin ja kivennäisaineisiin kuumennus ei vaikuta.
Pakastaminen säilyttää ravintoaineet hyvin. C-vitamiini saattaa jossain määrin karata, kun solukot rikkoutuvat, mutta toisaalta nykyään suomalaiset saavat C-vitamiinia ravinnosta tarpeeksi. Omenoita voi pakastaa esimerkiksi raasteena tai viipaleina.
Kylmäpuristettu mehu säilyttää ravintoaineet hyvin ja sopii myös pakastettavaksi, mutta säilyy myös jääkaapissa pitkään.
Yksi tapa on pakastaa omenat soseena – muutamat lajikkeet, kuten valkea kuulas ja antonovka soseutuvat suunnilleen, kun niille näyttää kattilaa, joten kuumennuksen ei tarvitse olla pitkäaikaista. Ripaus sokeria mukaan, niin sose maistuu jälkikasvullekin.
Kuivaaminen säilyttää ravintoaineet suhteellisen hyvin, mutta vaatii prosessina kärsivällisyyttä. Ja kuten tiedetään, kärsivällisyyden valmistaminen lopetettiin jo vuoden 1970 tienoilla.
Talviomenat ja myöhäiset syyslajikkeet säilyvät myös kylmäkellarissa, perinteinen antonovka jopa tammi–helmikuulle asti. Pakkaa omenat puulaatikoihin ilman välimateriaalia sopivan väljästi, jotta omenista haihtuva etyleeni pääsee pois.
Kellarissa omenat ovat myös turvassa varkailta. Tai niinhän se Vanha-Makkonenkin luuli.
Kirjoitus on julkaistu alunperin 16. syyskuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.
Tweet