Äidinmaa, isänkieli

12.5.2010

Aleksi Bardy

Olen asunut koko ikäni Helsingissä, isän, isoisän ja isoisoisän kanssa samoilla kulmilla. Suomen kieli, muumit, Saarikoski, suomenkielinen pop, sauna, saaristo ja Lappi ovat minulle rakkaita asioita.

Silti en ole pelkästään isänmaallinen. Olen myös vierasmaallinen. Pidän ruotsalaisista elokuvista, Rivierasta, englannin kielestä ja italialaisista viineistä. Pidän asioista, joilla ei ole maata, kuten merestä tai taivaankappaleista; linnuista, jotka lentävät vapaina ja linnuista, jotka syön.

En pidä mistään enempää tai vähempää siksi, että se on nimenomaan suomalainen.

En käsitä, miksi pitäisi suosia nimenomaan suomalaista. Ajatus siitä, että suomalaiset tuotteet olisivat parempia, eettisempiä tai ekologisempia kuin ”ulkomaalaiset”, on lapsellinen.

Suomalaiset ruuan raaka-aineet ovat pahanmakuisia, ja verovaroin tuettu maatalous pilaa Itämeren. Ennemmin Garmin kuin Suunto.

Miksi suomalaisten työpaikkojen säilyttäminen on tärkeämpää kuin ulkomaalaisten työpaikkojen?

Yksinkertaistukset perustuvat ennakkoluuloihin. Mikään maa ei ole yksiselitteinen ja looginen, samasta ajatuksesta johdettu kokonaisuus, tuskin edes Pohjois-Korea.

Kokonaisen maabrändin luominen Suomelle on epätoivoinen urakka. Voisiko luoda brändin vasenkätisten maalaamille tauluille tai homojen keittämälle pontikalle?

Maabrändissä on järkeä vain silloin, kun puhutaan ilmastosta, luonnonolosuhteista tai kielestä – ne ovat Suomessa yhtenäisiä.

Viime aikoina perinteiset käsitykset suomalaisuuden ytimestä ovat paljastuneet harhoiksi. Suomea johtaa ehkä korruptoitunut hallitus, jolta on voinut ostaa maakaavaa ja ydinvoimaloille rakennuslupia. Tietoteknisesti olemme alempaa keskitasoa. Nokian insinöörit eivät pysykään ajan hermolla puhelimineen.

Kulttuurivienti on aikamme bullshit-bingon ehdoton voittosana. Kannatan kulttuurivientiä ja kulttuurituontia, mutta se voi perustua vain yksittäisten tekijöiden, tekijäryhmien, teosten ja teossarjojen laadulle.

Vaikkapa suomalaisen elokuvan esitteleminen yhtenä brändinä on kaupallisesti epäseksikästä, koska laatu vaihtelee niin runsaasti ja erityisesti alarekisterissä.

Tekijöille on myöskin tuhoisaa hakea verrokit ja vaikutteet liian läheltä. Suomalainen taide kaipaa nykyistä rohkeampaa yritystä ylitse kansallisten sarjojen, kohti ääretöntä ja sen yli.

Rakkaus omaan maahan on kannustanut ihmisiä ponnisteluun ja vastuuseen – mutta myös hirmutekoihin ja syrjintään. Ja miten niin isänmaa? Eikö mieluummin lastenmaapallo?

Tweet