Yliherkkä hippi

14.8.2012

Rosa Meriläinen

Marjutta Hippi oli ahdistunut. Kaupunki hänen ympärillään huokui ihmiskunnan tasapainottomuutta. Melu, saasteet ja luonnoton itsekkyys. Pinnallinen nykyihminen, joka osasi vain kuluttaa. Marjutta ei halunnut mennä tuohon maailmaan, vaan jäi sänkyyn.

Pieni Paju taapersi ympärillä huolettomana, anoppi oli muuttanut miesystävänsä mökille, Petterin apuraha oli loppunut ja Patilta irtosi ensimmäinen maitohammas. Oli aika muuttaa elämän suunta.

Patti heitteli hammaskeijun lavuaariin tuomaa kolikkoa ilmaan rallatellen ääneen ihastustaan: miten viisas keiju oli ollut osatessaan vesilasin sijaan lavuaariin. Hammas oli nimittäin irronnut purskutellessa ja sujahtanut saman tien viemäriverkoston syvyyksiin. Marjutta rutisti Patin syliinsä ja kehui hammaskeijun tietysti osaavan näin ihanan tytön luo.

”Mitäs kivaa me tänään tehtäisiin”, kysyi Marjutta rakkautta täynnä.

”Saisinks mä pelata Angry birdsiä”, lirkutti Patti.

Marjutan mieli solahti takaisin pimeään tunneliin. Miten pahalta tuntui, kun lapsetkaan eivät enää halunneet metsään, vaan olivat kuin amputoituja: tarvitsivat elämänsä tueksi kojeita.

Marjutta tunsi hengenahdistuksen alkavan. Ensin nenänpielessä alkoi väreillä, sitten silmien takaa painaa. Kurkku kurottua umpeen. Hän yritti hengittää huohotuksen pois, mutta paniikki vain kasvoi. Talon jokainen koje tuntui raksuttavan valkoisella äänellään ilman ahtaaksi, eikä sinne mahtunut enää happea. Eikä Marjutta.

Marjutta keräsi voimansa, veti lapset mukaansa ja juoksumatkallaan kohti metsää hän huusi Petterille keittiöön, että ”isolla kivellä tavataan”. Petterillä kesti puoli tuntia hoksata, että hänen oli syytä juosta perään. Ja hän juoksi.

Lähimetsän isolla siirtolohkareella he päättivät jättää kaupungin taakseen ja luopua kaikista koneistaan. Pattikin valitsi mieluummin maailman linnut kuin vihaiset linnut, kun hänet tämän valinnan äärelle asetettiin. Hyvästi Tampere, hyvästi yliopisto, hyvästi internet.

”Mistä me sitten rahaa saamme”, kysyi Petteri.

”Ei me paljon tarvita”, sanoi Marjutta mainitsematta ääneen sosiaaliturvaa.

”Jos hammaskeiju tuo euron mun jokaisesta hampaasta, niin sitten me ollaan rikkaita ja eletään niillä”, lohdutti Patti.

Marjutta ja Petteri ottivat toisiaan kädestä kiinni ja tunsivat olevansa vapaita. Petteri oli jo jonkin aikaa tiennyt, ettei kykenisi koskaan saamaan väitöskirjaansa valmiiksi. Nyt hän voisi aloittaa alusta jossain, missä hän oppisi tekemään asioita käsillään.

Paju nyhti tunnistamattoman kasvin irti maasta ja mäysti sitä tyytyväisenä. Hän kyllä pärjäisi ilman kaupungin mukavuuksia.

Ja niin Hipit muuttivat kauas pois, luonnon helmaan, eikä heistä koskaan enää mitään kuultu.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina päättyy tähän.

Tweet