Hippi vastuullisena

31.7.2012

Rosa Meriläinen

Kunnallisvaalit uhkasivat. Kansanedustaja Kaarina Hippi koki, että kolmenkymmenen vuoden valtuustouran jälkeen hänen oli nyt tehtävä jotakin yhteisen hyvän eteen.

Niinpä hän järjesti kutsut. Yllättävän moni pitkäaikainen valtuutettu ja melkeinkansanedustaja nimittäin harkitsi politiikasta luopumista. Heidän oli saatava jälleen tuntea itsensä tärkeäksi. Myöskin muutama jo joskus vaaleissa läpi päässyt, mutta sittemmin palleilta pudonnut toveri tarvitsi päänsilitystä.

Kaarinan avustaja oli saanut tehtäväkseen lähettää jokaiselle upeasti muotoillun kirjallisen kutsun, tuttavallisen tekstiviestin ja yksilöllisen puhelinsoiton. Kaarina pyysi valittuja elämänkokemuksiensa varhaiskatkeroittamia poliitikkoja saapumaan poikansa sopivan kotoisaan taloon jakamaan viisauttaan siitä, miten kaupunkia tulisi kehittää ja vihreiden linjaa terävöittää.

He saapuivat. Jopa se entinen tutkija, joka oli luopunut valtuustopaikastaan, koska häneltä kehdattiin penätä vaaliveroa vastineeksi yhteisesti tehdystä vaalityöstä, kun hänen arvokasta näkemystään oli nimeltä mainiten kaivattu. Hän saapui ylväänä liehuvan shaalinsa kanssa ja pyysi kupin teetä.

Niin saapui myöskin yksi 1990-luvulla eduskuntavaaleissa varapaikalle päässyt tutkija, joka oli ollut niin kovin pahoillaan, ettei vihreä eduskuntaryhmä ollut opetellut ulkoa hänen kirjaansa, sekä yksi vähemmistön edustaja, joka oli varma joutuneensa syrjityksi, koska ei ollut saanut riittävästi ääniä.

Pari luopumista harkitsevaa kunnallispoliitikkoa istui vierekkäin keittiönpenkeillä pudotellen nimiä. Heistä oli tärkeää saada osoittaa tietävänsä päivän tärkeimmät asiakirjat. He odottivat, että joku vihdoinkin kysyisi heiltä miten asiat on. Kaikkensa he olivat antaneet ja vielä olettivat jonkun tarjoilevan tilaisuuksia antaa lisää.

”Olen niin huolissani siitä, miten nuori ja kokematon vihreiden ryhmä on”, avasi Kaarina keskustelun.

”Joo, viime keväänä juttelin yhden nuoren vihreän kanssa, eikä se edes tiennyt mikä Tampellan taistelu oli!”

”Eikä”, huusivat kaikki tuntien yhteenkuuluvaisuutta.

Ilta oli siis alkanut mainiosti. Kun Kaarina oli jokaiselta erikseen käynyt pyytämässä neuvoja, hän näki itsetunnon kohoavan ja palon lisääntyvän. Jokainen, jonka omanarvontuntoa oli erikseen hyväilty, nosti kasvoilleen tietäväisen hymyn: heitä tarvitaan.

Vaikka etukäteen vaikutti siltä, että ne ihmiset, jotka olivat halveksuneet kunnallisdemokratiaa marmattaen toisilleen, miten näennäistä valtaa pääsee joissakin luottamustoimissa käyttämään ja miten jonninjoutavia puheenvuoroja joutuu valtuustossa tuntitolkulla kuuntelemaan, eivät kuunaan lähtisi ehdolle – alkoivat nyt lämmitä. Kaarina oli niin taitava.

Hyvästellessään vanhoja vihreitä kavereitaan juhlahuoneiston ovella hän sai kuulla monta lupausta siitä, miten he ehkä sittenkin voisivat tällä kertaa vielä täyttää ehdokaslomakkeen. Olisihan perin turmiollista, jos vallan saisivat ne, jotka eivät ennestään tiedä kaikkea sitä, mitä vanhat tietävät.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu kahden viikon kuluttua tiistaina.

Tweet