Vihaan autoilua, mutta

16.12.2013

Mynthon-mies

Olen tehnyt lukuisia huonoja päätöksiä elämäni aikana. Yksi niistä tuli repäistyä heinäkuun lopulla 1987, kun olin 18-vuotias. Minulla oli kesällä tekemisestä ja seurasta puutetta, joten päätin mennä autokouluun.

Kyse oli jonkinlaisesta laatikon ulkopuolelta -ajattelusta, joka ei ollut tuolloin vielä muotia. Olin teinivuosinani toivoton nössö ja ajattelin, että autolla ajamisen taito voisi muuttaa kuvaa itsestäni itseni ja muiden silmissä.
Harvoin olen ollut näin väärässä.

Ajokortti ojennettiin käteeni, mutta hyvin nopeasti huomasin, että vihasin autolla ajamista. Se tuntui vaaralliselta – etenkin kun harjoittelin äitini 15 vuotta vanhalla punaisella kuplavolkkarilla, joka riistäytyili hallinastani tuon tuostakin. Tunsin itseni korostetun nössöksi, koska nyt osasin ajaa mutta en uskaltanut.

Ei mennyt kuin puoli vuotta, kun lopetin autoilun kokonaan. Päätöstä helpotti muutto Helsingin kantakaupunkiin.

Perheellistyin ja muutin Espoon lähiöön. Autoiluun alkoi tulla painetta, mutta saatoin selittää kaikille jo unohtaneeni autolla ajamisen jalon taidon. Aloin kuitenkin perheen painostuksesta ajella maaseudulla jälleen äidiltäni lainaamallani Nissanilla, jossa oli onneksi automaattivaihteet.

Se ei ollut kovin vaikeaa.

Parhaimmillaan uskalsin ajaa jopa yli 100 kilometrin matkoja. Mutta vuosituhannen taitteessa ajaminen taas jäi, olin eronnut eikä äidillänikään enää ollut sitä automaattivaihdeautoaan.

Nyt, rapiat 10 vuotta myöhemmin, olen jälleen autoilun ahdistama. Saimme neljä vuotta sitten vanhemmiltani heidän vanhan bensajuopon Chryslerinsä. Kun minulla taas on pientä perhettä, auto on kauhean kätevä. Autolla hakee ­ruuat kahden kilometrin päästä kaupasta, ja sillä pääsee kesällä mökille, jonne ei ole julkisia yhteyksiä.

Menin autokouluun kertaamaan taitoja, ja nyt taas olen panikoimassa pitkin Suomen maanteitä.

Vihaan autoilua! Ainoa mukava asia autolla ajamisessa ovat Mynthonit, joilla palkitsen itseni aina, kun olen selvinnyt jostain kauheasta liittymästä.

Olisi niin paljon hienompaa, jos autoilun vastustamiseni lähtisi syvästä rakkaudesta luontoa ja tätä planeettaa kohtaan. Ajattelisin tulevia polvia, kasvihuoneilmiötä ja moottoriteiden silpomia maisemia. Olisin suuri elämäntapaprotestoija, esimerkillinen ihminen.

Ja paskat. Minä inhoan autoilua, koska olen se ihan sama nössö kuin kesällä -87.

Ei tullut automiestä minusta.

Että pitikin yrittää.

Tweet