V-mäisiä kompromisseja

11.3.2011

Juha Honkonen

VIHREIden KOMPROMISSEJA on tällä hallituskaudella riittänyt: Pallas-laki, lex Nokia, aluehallintouudistus ja viimeisimpänä vaalilaki. Kaikki ovat herättäneet suurta närää – ja aiheesta. Keskustelua ei pidä tappaa sillä tosiasialla, että poliittiset lehmänkaupat kuuluvat päätöksentekoon.

Vaalilaki on kiistakapuloista paitsi ajankohtaisin myös kiinnostavin. Laki olisi selvä parannus nykyjärjestelmään, joka lahjoittaa suurille puolueille yhdestä neljään ylimääräistä paikkaa. Piilevien paikallisten äänikynnysten poiston ansiosta eri vaalipiirien ehdokkailla olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä eduskuntaan.

Vaalilain uudistaminen ei kuitenkaan voi jäädä nykyiseen ehdotukseen. Kolmen prosentin äänikynnys on edustuksellisen demokratian irvikuva.

Jos eduskunnan rima olisi aina ollut yhtä korkealla, puoluekartta olisi näyttänyt viime aikoina ihan toiselta kuin nykyään. Esimerkiksi perussuomalaiset ja kristilliset olisivat jääneet vaille edustajaa useissa vaaleissa ja vihreät 1983. Näkyvyys olisi jäänyt vähäiseksi, joten eduskuntapaikat olisivat olleet kiven alla jatkossakin.

Pienet ja keskisuuret puolueet saivat uudistuksen läpi tässä eduskunnassa, mutta muutos vaatii vielä ensi kaudella peräti kaksi kolmannesta äänistä. Kolmasosan vastustus syntynee suurista puolueista, jotka pitävät vallastaan kiinni kynsin hampain. Vaalitavan kehittäminen on tehty liki mahdottomaksi, sillä muutoksista kärsii aina yksi tai useampi puolue. Maan tapa on sementoitu jopa perustuslakiin.

Politiikka on kompromisseja, sillä mikään puolue ei voi päättää asioista yksin. Paras vaihtoehto, esimerkiksi äänikynnyksen poisto tyystin, kannattaa kuitenkin pitää aina keskustelussa mukana.

Eiväthän vihreät pyrkineet ydinvoimaäänestyksessäkään realistiseen vaan parhaaseen lopputulokseen. Vaalilain suhteen siihen vain pitää edetä vähitellen: ensin valtakunnallinen laskenta, sitten äänikynnyksen madallus.

 

Tweet