Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
29.10.2013
Roskiksia tonkiessa joutuu silloin tällöin kasvotusten menneisyyden ikävämpien sattumusten kanssa. Historian kiistanalaisuudet elävät niissä vieläkin.
Roskiksista on noussut paljon kaikenlaista kuohuvan kuusikymmenluvun kamaa, vaikkapa Pohjois-Vietnamia puolustava pinssi.
Kuvan DDR-Revue on näistä kiistoista hyvä esimerkki. Vuonna 1986 painetussa propagandalehdessä Gorbatšov johtaa jo Neuvostoliiton kommunistista puoluetta, mutta lehti käsittelee yhä Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen puoluekokousta, viisivuotissuunnitelman loistavaa toteutumista sekä tulevaa, ydinasein käytävää ja lännen provosoimaa maailmansotaa. Tuskinpa moni olisi tuolloin arvannut, että jo neljän vuoden päästä Itä-Saksa haihtuisi tiehensä.
Vaikka vain pienellä osalla suomalaisista oli hirveästi harhakuvia Neuvostoliitosta, Derkkula oli monen mielikuvissa kadehdittava maa. Saksalaisella tehokkuudella sosialismikin saataisiin toimimaan! Eikä reaalisosialistinen Saksa läpimätä maa ollut, vaikka sosialismin toteutuksen kammottavat faktat tulivat järjestelmän kaaduttua kaikille täysin selviksi.
Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Seppo Hentilä on käsitellyt DDR:n historiaa monissa tutkimuksissaan. Itse suosittelen erityisesti Harppi-Saksan haarukassa -kirjaa. Sen lopussa Hentilä käy mielenkiintoisesti läpi omaa suhdettaan Itä-Saksaan ja pohtii mielestäni ansiokkaasti historioitsijan vastuuta.
Hentilä opiskeli vuoden Itä-Saksassa ja piti pitkään yllä tutkijasuhteita maiden välillä. Kirjassaan Hentilä toteaa, että Saksan-matkat ja todellisuuden näkeminen pelastivat hänet taistolaisuudelta. Hentilä liittyi Suomessa Sosialidemokraatteihin, osittain näpäytyksenä kommunistisille, myös saksalaisille, ystävilleen.
Olen aiemmin ajatellut yksioikoisesti, että yritykset nähdä entisaikojen ihmisten käsittämättömät mielipiteet ymmärrettävinä tai ylistettävinä heidän aikansa rajoittuneisuuden takia, ovat tuomittavia. Tyypillisesti nimittäin ei pidä paikkaansa, etteivätkö ihmiset olisivat voineet toimia toisin tai edes ajatuskokeen tasolla avartaa vähän näkökulmiaan.
Hentilän kirjojen – ja propagandalehden – lukeminen on pehmittänyt mielipiteitäni. Hentilä ei kirjansa lopussa pyytele anteeksi toimintaansa, vaan esittelee hillitysti ja tyylikkäästi faktat. Vaikka DDR-Revuen propaganda on nykytiedon ja -tyylin valossa naiivia, artikkeleiden innostunut tunnelma vetoaa lukijaan.
Roskislöydöt tuovat historian elävästi ja vastaansanomattomasti lähelle. Sanottakoon tosin, että dyykimme myös Kiinan kansantasavallan vastaavanlaisen propagandalehden 1970-luvulta. Jostain syystä sen sinipaitaiset ja väkinäisesti hymyilevät suorat ihmisrivit eivät oikein lämmittäneet.
Tweet