Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
19.11.2013
Kun Suomessa vuonna 1994 äänestettiin siitä, liitymmekö Euroopan unioniin vai emme, Helsingin Sanomat painoi kanteensa vauvan, joka kehotti äänestämään kyllä. Tuo vauva oli minulle liikaa.
Olin paininut ratkaisuni kanssa pitkään, enkä edes äänestyspäivän aamuna ollut varma siitä, mitä tekisin. Jäsenyyttä vastaan painoivat mielessäni pohdinnat talouden ja vapaakaupan vallasta yli ympäristösäätelyn, yli oikeudenmukaisen verotuksen. Liittymisen puolesta puhui ihmisten vapaa liikkuvuus, Suomen avautuminen suomettuneesta kansallisvaltiosta kohti vapaampaa maailmaa.
Suurimman päivälehden avoin julistus jäsenyyden puolesta sai mieleni kuohahtamaan täyteen protestihenkeä. Halusin sanoa ei.
Miksi nyt, jos minun pitäisi äänestää uudestaan, äänestäisin kyllä?
Poliittisista virtauksista euroskeptisyys on nyt usein ympäristönsuojelun ja ilmastopolitiikan vastustamista. Kun perussuomalaiset haukkuvat Euroopan unionia, heidän aiheenaan on yleensä jokin ympäristön tilaa parantava laki.
Vastustavatko perussuomalaiset enemmän ympäristönsuojelua vai yhdistynyttä Eurooppaa?
Usein EU:ta myös syytetään kiihkeästi sellaisesta ympäristösäätelystä, joka on päätetty jossain muualla. Itämeren laivojen rikkirajat sovittiin kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa.
Ainoa lisä, mitä tuo sähähtäen lausuttu ”rikkidirektiivi” asiaan toi, oli muutamien säädösten tiukennus Välimerellä. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä: EU:n, direktiivien ja Satu Hassin vika nuo parjatut, ympäristön tilaa ja ihmisten terveyttä parantavat rikkirajat kuitenkin ovat.
Vapaakaupan ja ympäristön suhde oli tuolloin olennainen kysymys arvioida ja on sitä yhä. Euroopan unionin lainsäädäntö on kuitenkin osoittautunut ympäristön kannalta paremmaksi kuin tuolloin, 1994, uskalsin toivoa.
Euroopalla on pitkä matka sellaiseen talouteen, joka todella rakentaa siirtymän elämäntapaan, jossa emme ylitä luonnon kantokykyä. Tuntuu kuitenkin selvältä, että jos sellainen on mahdollista, sen tekee Eurooppa yhdessä, ei Suomi yksin.
Mitä nyt haluaisin sanoa tuolle lehden kannessa esiintyneelle vauvalle? Jos tapaisin hänet, nyt kaksikymppisen nuoren ihmisen, mistä haluaisin hänelle Euroopasta puhua?
Haluaisin näyttää hänelle kartalta Natura 2000-verkoston, suojellut aapasuot ja La Maddalenan saariston Sardinian edustalta. Haluaisin sanoa hänelle, että ei ole yhtä tahtoa, joka päättää, vaan kysymys on ristiriidoista, kamppailusta ja sovittelusta.
Sanoisin: opettele omituisia kieliä, suojele niitä. Puhu ihmisten kanssa, kuuntele heitä, löydä kumppaneita, jotka haluavat yhdessä sinun kanssasi rakentaa jotain uutta.
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja eurovaaliehdokas.
Tweet