Suurin tabu

15.4.2011

Taneli Heikka

Tavallista on, että poliitikko ei vastaa, mutta siitä pitää olla huolissaan, että toimittaja ei kysy. Median vaikeneminen oli maan tavan syntymisen yksi kivijalka.

Nyt jalka on taas alkanut luutua kokoon. Vaalirahoituksesta ei puhu kukaan. Asia on näiden vaalien suurin tabu, vaikka se synnytti perussuomalaisten nousun.

Miksi pitäisi puhua? Hommahan haukotuttaa ja vähän vaivaannuttaa kaikkia?

Maan tapa alkoi paljastua heti Vanhanen II:n alkutaipaleella. Enemmistö ministereistä rikkoi vaalirahoituslakia. Hallituksen olisi pitänyt kaatua.

Vuosien pyykissä ay-liikkeen, liikemiesten, säätiöiden ja julkisen rahan kytkös puolueisiin nousi pintaan. Samalla perussuomalaiset nousivat rakettina.

Vaalirahaskandaalin aikajana ja perussuomalaisten nousukäyrä ovat yhteneväiset. Yhteys on myös tutkittu. Taloustutkimuksen mukaan noin puolet vaaleissa puoluetta vaihtavista tekee sen vaalirahakohun vuoksi (Vihreä Lanka 1.4.).

Siihen parlamentarismin ja skandaalin yhteys päättyy. Maan tavalle ei löytynyt yhtään vastuullista. Pääministeriä vaihdettiin jalkakipujen vuoksi. Seuraajan valinta siirrettiin kansalta kepun sisäiseksi asiaksi ja parlamentarismin rämettyminen poliisille. Koska skandaalin yhteys politiikkaan ja kansalaisiin näin katkaistiin, tyytymättömyys alkoi kanavoitua esimerkiksi maahanmutto- ja EU-vastaisuuteen.

Kun media ei vaalien alla kysy vaalirahasta, äänestäjille ei koskaan anneta informoitua, parlamentaarista mahdollisuutta sanoa näkemystään maan tavasta.

Eivät ihmiset muista, mistä kolmen vuoden takaisissa asioissa olikaan kyse: säätiöjuksauksissa, karonkkaunohduksissa, ”kaikki on jo kerrottu” -vedätyksissä, kuittisatuiluissa, miljooniksi muuttuvissa soppatykeissä, kelkkatehtaissa, avustusautomaateiksi muuttuneissa valtionyhtiössä.

Edes ammattilaiset eivät muista ilman mappejaan. Silti kukaan ei muistuta.

Tätä tarinaa median ja politiikan liitto toistaa vuosikymmenestä toiseen. Vaikeneminen on kultaa. Poliitikot näyttivät kansalle takapuolta 1970-luvun suomettumisen aikana, 1990-luvun suuressa lamassa ja 2000-luvun maan tavan paljastuessa.

Koskaan media ei ole perännyt vastuunkantajia loppuun asti. Yksikään poliitikko ei ole myöntänyt tehneensä väärin. Tekojen seurauksia ei ole mitattu parlamentaarisesti.

Siksi Suomessa on eurooppalaisittain ainutlaatuisen staattinen eliitti, ja jotkut poliitikot ovat mukana pyllistämässä kansalle viidettä vuosikymmenettä.

Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja toimittaja.

Tweet