Suomalaisen sähkön puolesta

17.12.2010

Kaisa Hiltunen

Kysyit Sara että millaisen elinympäristön haluan jättää lapsilleni. Ensimmäinen kysymys on toki se tuleeko niitä lapsia. Haluanko niitä? Saanko niitä? Ja vaikka joskus haluaa, niin aina ei saa.

Jos mietin yleisemmin tulevia sukupolvia, niin edelleen omassa päässäni keskeisintä on mahdollisimman terveenä syntyvät lapset, joiden hyvinvoinnista pidetään huolta ja sitä tarkastellaan aina kohdusta hautaan saakka.

Lampunhenki antaa minulle mahdollisuuden nimetä kolme asiaa joihin haluan politiikan tekemiselläni vaikuttaa. Painopiste terveyden edistämiseen. Yhteiskunnan tarpeita vastaava koulutus. Työtä ympäri Suomen.

Ydinvoima on tunteita kuumentava aihe. Siitä voi saada riidan aikaan ihan jo nuorkeskustalaistenkin kesken. Eri mieltä ollaan siis jo omankin puolueen sisällä.

Olen kotoisin Suomen itäisimmästä kunnasta Ilomantsista, jolla on yhteistä rajaa Venäjän Karjalan kanssa noin 100 kilometriä. Pidän tärkeänä sitä, että Suomi pystyy mahdollisimman pitkälle tuottamaan oman sähkönsä. Luotan siihen, että Suomessa ydinvoimaloiden turvallisuus on asianmukaista. Omiin voimaloihimme voimme vaikuttaa.

Sähköä tarvitaan jotta asiat ja arki rullaisivat. Jokainen meistä voi tehdä pieniä hyviä tekoja sen järkevän käytön suhteen. Tosiasia on kuitenkin se, että tällä hetkellä suomalaisten tehtaiden, sairaaloiden ja niin edelleen. toimintaan tarvitaan ydinvoimalla tuotettavaa sähköä. Kuinkahan paljon yhden tehohoitopotilaan hoitamiseen ja elintoimintojen valvontaan kuluu sähköä vaikkapa viikossa?

Pohjoisessa Suomessa varmastikin aika moni odottaa jännityksellä kuka SAA ydinvoimalan omalle paikkakunnalleen. Miksi? Se tuo mukanaan elintärkeitä työpaikkoja.

Keskustalaisen vaikuttamisen tavoitteena on, että koko Suomi voidaan pitää asuttuna. Se tarkoittaa työpaikkoja, koteja ja erilaisia peruspalveluita. Kenellä on oikeus viedä ihmiseltä mahdollisuus näihin asioihin?

En ole energiapolitiikan asiantuntija. Katsomme tätä maailmaa erisävyisten lasien läpi joten yksimielisyyteen emme pääse. Kaksi lupaa on tullut, tulevaisuudesta emme tiedä. Ei ole mielestäni ehdotonta jaata eikä eitä. Samoin kuin ihmisen hoitamisessa, tilannekohtainen tarve ratkaisee.

Mielestäni on siis aika siirtyä uuteen aiheeseen.

Sara, kuten hyvin tiedät, uusi ja uljas Itä-Suomen yliopisto on kohta vuoden ikäinen. Se herättää kysymyksen siitä, kuinka me ratkaisemme akateemisen työttömyyden ongelman?

Tweet