Sideharson voimalla eteenpäin

16.9.2014

Jukka Nikulainen

Armeijatavaraa löytyy roskiksista harvemmin. Siksi kenkälankki ja maastoon sulautuva ensiside olivat yllättäviä löytöjä. Siviilipalvelusmiehen näkökulmasta niissä oli myös ehkä jotain omituista eksotiikkaa. Sideharson käyttö ja muu ensiapu tosin opetellaan sivarinkin koulutusjaksolla.

Armeija on ollut viime aikoina muutenkin tapetilla. Sen edustajia on rampannut tiuhaan televisiouutisissa. Ukrainan kriisi on herättänyt joissain suomalaisissa epämääräistä pelkoa. Suomen yhdistää Ukrainaan, Israeliin ja Egyptiin kuitenkin lähinnä sama aikavyöhyke.

Mielenkiintoisen perspektiivin Ukrainan kriisissä jälleenvirinneeseen NATO-keskusteluun antaa Jukka Rislakin muutama vuosi sitten kirjoittama kirja Paha sektori. Rislakki pääsi käsiksi sekä entisen Neuvostoliiton että NATO:n kylmän sodan aikaisiin arkistoihin.

Rislakin arkistolähteet paljastavat Suomen hankalan aseman idän ja lännen välisenä puskurivyöhykkeenä. Sekä länsi että itä olivat varautuneet sodan syttyessä lähettämään taktisia ydinpommeja lukuisiin kohteisiin lähinnä Keski- ja Pohjois-Suomessa. Ajatuksena oli tuhota esimerkiksi siltoja ja lentokenttiä vastapuolen etenemisen estämiseksi.

Uskottavan oman puolustuksen ylläpitäminenkään ei olisi auttanut. Suurvallat pitivät itsestäänselvyytenä sitä, ettemme kykenisi mitenkään puolustamaan omaa maaperäämme. Kumpikin epäili Suomen lopulta liittoutuvan toisen puolelle. Kumartamisen ja pyllistämisen dilemma konkretisoitui Suomen kohdalla varmana tuhoutumisena.

Jatkuva ydinaseuhka on ehkä onneksi poistunut mielistä, mutta sama perusasetelma taitaa pitää yhä kutinsa.

Rislakki esittää hyvän esimerkin puolustusvoimien johdon ymmärtämättömyydestä ydinsodan seurauksien suhteen. Taisteluohjesäännön mukaan radioaktiivinen pöly piti puistella vaatteista havupuun oksalla. Kuinkahan monta Cederrothin sidettä tosiasiassa kuluisi pommin haavojen sitomiseen.

Moni suomalaisjohtaja perustelee puoltavaa NATO-kantaansa sillä, että jäsenyyden myötä päästäisiin mukaan niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään. Rislakin kirja oli sikälikin silmiä avaava, että se kertoi, millaisia päätöksiä näissä pöydissä aikoinaan pohdittiin.

Minun on jotenkin vaikea päästä sellaisen henkilön pään sisään, joka etsii sopivaa sopukkaa muutaman megatonnin ydinkärjen loppusijoituspaikaksi. Toisaalta, jos on valmis tarttumaan aseeseen tappamistarkoituksessa, on kai sama millaista asetta lopulta käyttelee.

Tweet