Siat

9.11.2010

Rosa Meriläinen

Tieto lisää tuskaa. Repimällä kastroimisesta aiheutuva tuska on suurempi.

Ranskalaisen raportin mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta sikatilasta käyttää porsaiden kastroimiseen kiellettyä menetelmää. Olisin yllättynyt mikäli sikatilallinen Anttila, maatalousministerimme, olisi tästä käytännöstä tyystin tietämätön.

Voimattomana löydän itseni jälleen heristelemästä nyrkkiä Helsingin suuntaan. Tuntuu, ettei sitä naista hetkauta mikään. Ei kuuttikuolemat, ei possujen kidutus, ei mikään.

Ehkä Anttila hengenheimolaisineen onkin oikeassa. Eläinten kuvottava kohtelu on niin elimellinen osa tehotuotantoa, ettei siitä pitäisi yllättyä. Siispä eläinten tehotuotannosta on päästävä kokonaan eroon.

Vanhan vitsin mukaan kissanruoka on tarkemmin säänneltyä kuin ihmistenruoka. Yksi käytetty perustelu on se, että ihminen voi valita, kissa ei. Jos ihminen saisi valita, häntä ei kastroitaisi repimällä.

Ruuan tehotuotannosta keskusteltaessa on syytä muistaa nämä faktat:

1. Ihminen pärjää ilman lihaa. 2. Lihansyöntiä kannattaa vähentää sekä ilmasto- että terveyssyistä. 3. Koskaan ei suomalainen ihminen ole käyttänyt yhtä vähän tuloistaan ja ajastaan ruokaan kuin nyt. 4. Voidakseen tehdä valinnan kuluttajan on tiedettävä mistä ruoka tulee ja mitä se on.

Nyt tiedämme, ettei suomalaista sikaa kannata syödä, koska niiden kuvottava kohtelu on niin yleistä. Se on alan yhteinen häpeä, jonka voivat korjata lainsäätäjä ja tuottajat yhdessä. Siihen asti kunnes olennainen muutos parempaan tapahtuu, Sirkka-Liisa Anttila seisoo häpeäpaalussa.

Sitä on vain niin tottunut halpaan ruokaan. Kun käyn Tampereen Kauppahallin Luomu-Anilla, joskus pääsee vain epäuskoinen hihitys ruokien hintojen äärellä: ostinko todellakin viiden euron hintaisen fenkolin? Oikeastaanhan epäuskoinen hihitys pitäisi päästä ihan eri juttujen äärellä.

Jos katsoisi rehellisesti oman keittiönsä antimia, sieltä löytyy paljon tuotteita jotka kertovat lainsäätäjien suopeudesta eri teollisuusalojen lobbarien tahdolle piilottaa totuus ostajalta.

Baarikaappini ei kerro muuta kuin mainospuheita, sillä yli 1,2 prosenttia sisältävistä juomista ei tarvitse kertoa mitään. En siis voi etiketistä päätellä, mikä viski on värjätty, mitä E-numerosarjoja viinini sisältää.

Myöskään ravintolisiä ei lasketa elintarvikkeiksi. Jos haluaisi tietää mistä kalaöljy on suomalaisena tuotteena markkinoituun Elivon kalaöljykapseliin tullut, sitä ei tarvitse kertoa, eikä siis kerrota.

Monien yleisesti napsimien keinotekoisten vitamiinien valmistusprosessi on ympäristövaikutuksiltaan raskasta kemianteollisuutta. Tästä ei magnesiumpurkkini sano mitään.

Kuluttajalla on vastuu, mutta lainsäätäjän vastuu on vielä suurempi. Kaikki eivät voi boikotoida kaikkea, joten laillinen tuotanto ja pakkausmerkinnät on saatava säälliselle tasolle, vaikka jonkun bisnes ja kukkaro siitä kärsisikin.

Tweet