Robert Parker, yäk!

22.12.2010

Lena Björklund

Jakaminen on elämän suuria asioita. Vähemmän jaloa on inhota jotakuta inhokkia yhdessä. Sellaiseenkin ihminen silti sortuu.

Esimerkiksi minä, kun luin Jonathan Nossiterin, elokuvantekijän ja sommelierin käsitykset maailmaa viinikäsityksillään ja maullaan pompottavasta amerikkalaisesta Robert Parkerista.

Nossiteria sekä kiitettiin että haukuttiin, kun hänen dokumenttinsa viinimaailmasta, Mondovino, muutama vuosi sitten kilpaili Cannesissa. Hän kävi kärkevästi käsiksi liian suuren vallan saaneisiin viiniguruihin ja viinien massatuottajiin ja nosti esiin pieniä laadukkaita ranskalaisia valmistajia.

Sellaisia kuin Yvonne Hégoburu, nykyään jo kahdeksankymppinen, jonka viinejä Vin Nature tuo Suomeen.

Nossiter pitää Parkeristä vielä vähemmän kuin minä ja minä en sentään pidä hänestä ollenkaan. Parkerin makuun ovat pehmeät hedelmäpommiset viinit, mielellään hiukan makeahkot. Hän ei usko terroiriin, eli paikallisen ilmaston ja maaperän ihmeitä tekevään vaikutukseen viinissä.

Minä uskon. Konvehdit konvehteina, hillot hilloina, limsat limsoina ja viini viinillisenä, se on minun mielipiteeni. Kun viiniä Alkon hyllyillä kuvataan erittäin täyteläiseksi tai täyteläiseksi, tiedän, ettei se ole minua varten. Vielä löytyy onneksi keskitäyteläisiä viinejä.

Nossiter kuvaa kirjassaan Le gout et le pouvoir Parkerin suorastaan viheliäisenä tyyppinä ja pitää tämän makua infantiilina. Kirja tuli kesällä italiaksi ja ostin sen lomallani Italiassa.

Englanniksi siitä on pari versiota. Viimeisin on viime vuodelta ja Nossiterin itsensä englanniksi kääntämä ja editoima ja nimeltään Liquid Memory, Why Wine Matters.

New York Times kirjoitti siitä hauskalla otsikolla "Terroirist". Kaksimielinen otsikko on paikallaan. Terroir-viinejä tiukasti puolustava Nossiter on eräänlainen viinimaailman terroristi. Hänen käsityksensä eivät myötäile vaikutusvaltaisimpien viinigurujen näkemyksiä ja hän sanailee yleensä provosoivasti ja suurella ehdottomuudella.

Nossiter on hyvää viihdettä, mutta vakavasti otettava. Hän käy ristiretkeään tavoitteena puhdas, temppuilusta vapaa viinituotanto, joka ei seuraa muotitrendejä.

Kirjoitin listan hänen mainitsemistaan viinihyviksistä, jos vaikka törmäisin heidän juomiinsa joskus. Nimiä kertyi kolmattakymmentä. Enimmäkseen ranskalaisia, mutta yksi tuttukin: Benjamin Zidarich, joka valmistaa viinejä Carson viinialueella Italiassa, Triesten tuntumassa.

Ranska on Nossiterille tärkeä, koska hän on elänyt siellä pitkään. Hän on elänyt myös Britanniassa, Kreikassa, Intiassa ja Italiassa, ja asuu nykyään ymmärtääkseni Brasiliassa.

Nossiter kirjoittaa kauniisti biodynaamisia viinejä valmistavasta parmalaisesta Camillo Donatista, joka ei halua myydä viinejään liian kalliilla hinnalla, koska se ei palvelisi demokratiaa. Donati kuuluu luonnollisia viinejä tekeviin, eli alkuviinituottajiin.

Suomeksi tuli syksyllä mainio pieni viinikirja, Juha Virkin Viisastu viinistä. En ole hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että nimenomaan rypälelajikkeilla Malbec ja Pinotage kannattaa laajentaa ihmisten tietoa rypälelajikkeista. Niin kuin Virkki on valinnut tehdä.

Enkä siitä, että nokkela idea "perjantaipulloista" koostuu niistä viineistä, jotka Virkki on viikonlopun pulloiksi valinnut. Miksi juuri ne?

Mutta Virkki kirjoittaa hyvin. Hänen kirjassaan on paljon isoa ja pienempää kiinnostavaa viinitietoa, minkä muuten joutuisi kaivamaan esiin lukuisista lähteistä. Virkin kiinnostus tuntuu aidolta ja henkilökohtaiselta, mistä suuri plussa.

Kirja on myös kaunis, niin kuin Atena-kustantamon kirjat yleensä. Tämän älykkäästi tyylikkään kirjan sivuilla esitellään myös Parker ja hiukan Nossiterkin. Asiallisesti ja informatiivisesti.

Hyvä joululahja, ja vinkkaan vielä toisenkin. Helsingin Kampin K-kaupan oluthyllyiltä on jo jonkun aikaa löytynyt Meinklangin Organic Urkorn Ale, speltistä ja muista maailman vanhimmista vehnälajikkeista biodynaamisesti Itävallan Burgenlandissa valmistettu ja Heino Juomien – kiitos! – maahantuoma.

Kävin Meinklangin tilalla viime toukokuussa ja vakuutuin. Ostan Kampin K:ssa käydessäni aina yhden pullon urkornia, että luulisivat, että sillä on kovakin menekki.

Tweet