Päätoimittajan uni

17.2.2014

Alvar Totinen

Kävelen töihin. Siis kävelen, en istu Audin ratin takana punaisissa. Pakkasta juuri sopivasti, lunta mukavasti ja kadut nätisti aurattu. Siitä jo olisi pitänyt tajuta, ettei tämä ihan todellista ole.

Töissä joka pöydän ääressä reipas toimittaja, punaiset posket ja iloinen ilme. Väkeä kuin ysikytluvulla. Kukaan ei ole sairas, vaivainen, valittaja tai edes krapulassa.

On aikaa ja halua. Tänään tehdään kriittisiä juttuja. Kysytään niiltä Guggenheimin hehkuttajilta, että miksi kannelmäkeläisen Jokeri-fanin pitää maksaa eliitin tönö ja taulut, montako euroa se Pera siitä nettoaa vuodessa.

Kysytään rikkidirektiivistä maailmanloppuna puhuvalta etujärjestöpomolta, että monenko ihmishengen arvoinen on halpa laivan polttoaine. Kuinka monta vuotta se on valmis lyhentämään lapsensa elämää, ettei tarvitse rikkipesuria laittaa?

Ei soiteta sille juuri julkaisseelle kirjailijalle, vaan pannaan toimittaja ja kuvaaja viikon ränniin sen mukaan ja tehdään siitä aukeama tajunnanvirtaa.

Ei kysytä kiekkoilijalta, että miltä nyt tuntuu vaan että pelkääkö se ilmastonmuutosta ja silakan ympäristömyrkkyjä. Ketä se aikoo äänestää? Ja jos sanoo, et­tei politiikka kiinnosta, niin kysytään että miksei, onko se ihan tyhmä.

Ja kyllä, pannaan koville pääministeri, valtiovarainministeri ja niitäkin isommat pomot. Kysytään niiltä kerrankin, että kenelle te tätä maata rakennatte ja millä aikavälillä. Kuka siitä talouskasvusta hyötyy ja kenet se onnelliseksi tekee?

Jos muokataan maasta sellainen, ettei kestävyysvajetta ole, niin millainen maa tämä on sitten asua? Kenet hoidetaan ja kuka saa kuolla kotiinsa?

On mahtava olo! Nyt tehdään journalismia, palvellaan ihmistä ja autetaan ymmärtämään maailmaa. Mutta mikä ihme piippaa? Mahdottoman häiritsevää, kaikki alkaa hajota, häipyä.

Herätyskello, tietenkin. Väsytti mahdottomasti, mutta ei kun ylös. Verho auki: pimeää ja harmaata. Kahvi lopussa.

Puhelin antoi väräyksen: Ensimmäinen kalenterimerkintä painoi päälle: Pitäisi soitella Vartiaiselle ja kysellä päivän agendaa...”

(Teksti on katkelma haltuumme päätyneestä suuren päivälehden päätoimittajan kirjallisuusterapiavihkosta.)

Kirjoittaja on alan mies, joka ampuu puskasta, koska se on helppoa. Kirjoitus on julkaistu alun perin Vihreän Langan paperiversiossa 14. helmikuuta.

Tweet