Näytä värejä

31.1.2014

Juha Honkonen

Pekingin olympialaisten alla länsimaissa kauhisteltiin, miksi kisat annettiin maalle, joka polkee vähemmistöjensä oikeudet maihinnousukengän alle. Toivoin, että Tero Pitkämäki kaivaisi palkintopallilla Tiibetin lipun taskustaan ja aiheuttaisi kansainvälisen debatin Kiinan hallinnon toimista.

Eihän niin tietenkään tapahtunut. Eikä vastaavaa tehnyt kukaan muukaan urheilija. Harvinaista tuntuu olevan sellainen rohkeus, jota osoitti mustanyrkkinen kaksikko Tommie Smith ja John Carlos Méxicon olympialaisissa 1968 tai korkeushyppääjä Emma Green Tregaro sateenkaarikynsineen yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa 2013. 

Nyt Sotšin olympialaisten aikaan urheilun ja politiikan yhdistäminen on taas tapetilla. Jos maailmaa halutaan parantaa, on parasta antaa kisat mahdollisimman epäeettiselle maalle ja nostaa sen jälkeen mahdollisimman suuri hulabaloo maan mätäpaiseista. Tämä toki edellyttää täyttä sananvapautta kisojen aikana.

Valko-Venäjän, Brasilian ja Qatarin kaltaisten maiden ongelmat eivät vähene pätkääkään siten, että urheilukilpailuja käytäisiin vain moraaliltaan puhtoisissa länsimaissa. Ja ovatko nekään olleet niin täydellisiä? Annettaisiinko kisoja enää natsi-Saksan kanssa veljeilevälle Suomelle?

Toivon, että Paavo Arhinmäki osallistuu Sotšin kisoihin. Toivon, että Paavo kaivaa VIP-katsomossa taskustaan suuren sateenkaarilipun ja heiluttaa sitä hulluna niin, että tempaus näkyy Moskovaan asti.

Toivon myös, että Suomen lätkäjengi voittaa ensimmäisen olympiakultansa. Loppuottelussa herrasmiehenä tunnettu Teemu Selänne tiputtaa hanskansa jäähän. Alta paljastuvat upeasti maalatut sateenkaarikynnet.

Voi että – niitä maailma sitten ihailisi Maamme-laulun soidessa.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Tweet