Mitä pelkäät eniten?

7.11.2013

Lasse Leipola

En ole oikein koskaan saanut muodostettua yksiselitteistä mielipidettä ydinvoimasta, vaikka kyseessä on asia, josta monilla on tuntuu olevan ehdottomia ja joustamattomia mielipiteitä. Epäonninen OL3-hanke on vienyt minua huimasti lähemmäs vastustajien leiriä, mutta yksi asia estää minua kiinnittämästä ”Atomkraft? Nein danke” -pinssiä Fjällräven-reppuuni.

Se yksi asia on ilmastonmuutos.

Pidän nimittäin ilmastonmuutosta suurimpana uhkana ihmiskunnalle seuraavien vuosikymmenten tai vuosisatojen mittaisella ajanjaksolla. Seuraavina listallani tulevat luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja eriarvoisuuden kasvaminen.

Ydinvoimaan liittyvät ongelmat (uraanin louhinta, mahdolliset onnettomuudet, loppusijoitus ja niin edelleen) mahtuvat hädin tuskin kärkikymmenikköön.

Ilmastonmuutos on niin vakava uhka, ettei siihen liittyvässä päätöksenteossa saa olla tilaa tunteille tai vahvalle ideologialle vaan on annettava kaikki tila faktoille. Ongelmana tietysti on, että suuri osa tarvittavista faktoista liittyy tulevaisuuteen, jolloin on tyydyttävä asiantuntijoiden arvioihin, jotka nekin ovat oikein ja tasapuolisesti käytettyinä moninkertaisesti tunteita parempi pohja päätöksenteolle.

Vaatii aikamoista mielikuvista, että pystyy maalaamaan sellaisen ydinvoimaan (eli ei ydinaseisiin!) liittyvän kauhuskenaarion, jonka seuraukset olisivat samaa luokkaa kuin ilmastotutkijoiden parhaat arviot siitä, minkälainen planeettamme on sadan vuoden kuluttua, jos ilmastonmuutokselle ei oikeasti tehdä jotain. Ydinvoimaan liittyvät riskit kalpenevat ilmastonmuutoksen rinnalla, joten jos ydinvoimasta on aidosti apua ilmastotalkoissa, kannattaa ydinvoimaan liittyvä riski ottaa.

Omaa epävarmuuttani ydinvoiman suhteen lisää kuitenkin muutama kysymys, joihin on pystyttävä vastaamaan uskottavasti ennen kuin uskalla ottaa askeleen kohti estotonta ydinvoimafanitusta.

Ensinnäkin ydinvoiman hinta. OL3-hanke ja Britanniassa hiljattain yhteiskunnan valtavin tuin käynnistetty Hinkley Point -hanke antavat aiheen epäillä, ettei ydinvoima ole taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Esimerkiksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto päätyi siihen, että maatuulivoima on täysin uudelle paikalle rakennettavaa ydinvoimaa halvempi tapa tuottaa sähköä. Molempien kustannukset laskevat teknologian kehittyessä, mutta jos ydinenergiaa ei pystytä tuottamaan halvemmalla kuin uusiutuvia, on peli aika lailla selvä.

Hintaan liittyy myös ydinvoiman tarve saada tukea yhteiskunnalta. EU-komission tuoreesta valtion tukia käsitelleestä raportista sensuroitiin luku, jonka mukaan pelkästään EU:ssa tuetaan ydinvoimaa 35 miljardilla eurolla vuodessa, eli selvästi enemmän kuin uusiutuvaa energiaa. Ydinvoimaan liittyy huomattavia ongelmia ja riskejä, joista aiheutuvat kustannukset saattavat kaatua yhteiskunnan maksettaviksi. Olisiko siis järkevää, ettei ydinvoimaa tuettaisi julkisin varoin lainkaan vaan "säästettäisiin" ne rahat sen epätodennäköisen mutta mahdollisen pahan päivän varalle?

Omasta mielestäni vielä pelkkää hintaa tärkeämpi kysymys on se, mistä ydinvoiman rakentamiseen käytettävä raha on pois. Jos ydinvoimaa rakennetaan fossiilisen energiantuotannon sijaan ja päästöt vähenevät tehokkaasti, tuntuu siihen sijoittaminen järkevältä ratkaisulta.

Mutta entä jos ydinvoima valtaa uusiutuvien paikan päästöttömänä vaihtoehtona ja fossiilinen energian tuotanto jatkuu entisellään? Pelkkä keskitetty ydinvoima ei nimittäin riitä vastaukseksi globaalin ilmastokriisin ja kasvavan energiantarpeen ratkaisemiseksi vaan sen rinnalle tarvitaan hajautettua ja uusiutuvaa tuotantoa.

Oma sisäinen ydinvoimapainiskeluni siis jatkuu yhä. Toivottavasti ihmiset molemmilta äärilaidoilta ovat valmiita liikahtamaan asemistaan, sillä meillä ei ole enää varaa jääräpäisyyteen.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja, jonka Fjällräven-reppu ei ole sitä hippimallia.

Tweet