Materialismionnettomuus

12.6.2014

Hannele Suojanen

Muutama viikko sitten tuskailin vaatekaappini oven kanssa. Vaatekasat pitivät sitä sitkeästi auki, vaikka yritin puskea ovea kaksin käsin kiinni. Vaatetanko roikkui henkarikasojen painosta, ja alahyllyltä putoili kenkiä sitä mukaa, kun heittelin niitä takaisin.

Aikani tuskailtuani miesystäväni kyseenalaisti järjettömältä vaikuttaneen operaation ja muistutti, etten ollut käyttänyt vaatteista puoliakaan viimeisen puolen vuoden aikana.

Kuljen samoissa lempivaatteissa, enkä edes tiedä vaatekaappini perällä olevien paitojen historiaa.

Blogeissa törmää usein sanaan materialismionnellisuus. Uusi tavara tuottaa hetkellistä mielihyvää, mutta kuinka pitkäikäistä tuo onni on ja voiko sitä edes onneksi sanoa? Tuskaillessani tursuilevan vaatekaappini kanssa en tuntenut onnellisuutta vaan onnettomuutta.

Miettiessäni, mitkä asiat olivat tuottaneet minulle onnea viimeisen viikon sisällä, ei listalle osunut uusi silkkipaitani tai tarjouksesta ostettu sukkapino. Onnellisuuden lähteitä olivat uusi lenkkipolku, kahvitteluhetki terassilla ja videoviesti kummitytöstä.

Vaatekaappiepisodin yhteydessä mieleeni muistui lause: älä pidä kodissasi mitään, mitä et rakasta. Tavaroiden tuoman hyvän olon sijaan onnea on itse asiassa olla ilman tavaraa. En muista kenenkään riemuinneen eteisen kenkäkasoista, mutta siisti ja järjestyksessä oleva koti saa hymyn leviämään.

Lopulta onnea on olla ostamatta sekä muutoksesta kiittävät lompakko ja ympäristö. En tarvitse kenkiä, joita “käytän ehkä joskus keväällä”. Kolme kevättä meni, enkä vieläkään ole niitä laittanut jalkoihini.

On aika laittaa tavara kiertoon.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimitusharjoittelija.

Tweet