Liu Xiaobo ja 2000-luvun globaali jakolinja

13.12.2010

Jarkko Tontti

Kiinan viranomaisten kiukuttelu ja propagandakampanja Liu Xiaobon Nobelin rauhanpalkinnon johdosta kertoo pelosta. He tietävät hyvin, että kovaa vauhtia vaurastuville kansalaisille ei pian riitä pelkkä aineellisen elintason nousu. Vaikka sensuurikoneisto on tehokas, se ei ole täydellinen.

Miljoonat kiinalaiset matkustavat nykyään ulkomaille pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa tai muuttavat sinne pysyvästi. Yhteydet kotimaahan säilyvät silti. Tieto kulkee, tavalla tai toisella. Viranomaiskontrolli ei ole koskaan aikaisemminkaan historiassa onnistunut estämään kriittisten mielipiteiden leviämistä.

Yksi tiedon kulun muoto on nykyään Kiinan ulkopuolella toimiva Independent Chinese PEN, yksi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Kansainvälisen PEN:in 120:sta jäsenyhdistyksestä. Liu Xiaobo oli järjestön perustajäsen ja toimi pitkään sen puheenjohtajana.

Runoilija, kirjallisuuskriitikko ja kirjallisuudentutkija Liu Xiaobosta olisi hyvä muistuttaa myös niille, jotka ovat parhaillaan säästämässä henkitoreisiin suomalaisten yliopistojen humanistista tutkimusta ja opetusta. Humanististen alojen perimmäistä hyötyä yhteiskunnalle ei voida koskaan määrittää numeroilla, joita vaaditaan viivan alle nykyään yliopistoissakin.

Ehkä ahdaskatseisinkin teknokraatti myöntää, että Liu Xiaobon kaltaisia ihmisiä tarvitaan. Ja heitä on ollut aina.

Sattumalta tänään, 13. joulukuuta on kulunut tasan 213 vuotta Heinrich Heinen syntymästä. Heine oli paitsi yksi 1800-luvun tärkeimmistä runoilijoista, myös kirjallisuuskriitikko ja aktiivinen yhteiskunnallinen kirjoittaja.

Runoutensa ja kirjallisten tekstiensä ohella oikeustiedettä opiskellut Heine puolusti koko elämänsä ajan Ranskan vallankumouksen ideaaleja. Seurauksia pelkäämättä hän vastusti itsevaltaisuutta, kansallismielisyyttä ja uskonnon tukahduttavia vaikutuksia.

Heinen näytelmästä Almansor on peräisin myös tunnettu lausahdus: ”Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.” Niin Heinen kirjoille 1930-luvulla kansallismielisyyden läpitunkemassa Saksassa kävikin.

Liu Xiaobon Nobelin palkinnon myötä piirtyy esiin jakolinja. Toisaalla ovat kaikkien maiden konservatiivit, kuten Kiinan nykyiset vallanpitäjät. He puhut kansallisesta edusta, perinteistä ja yhteisöllisyydestä. He pelkäävät ihmisten erilaisuutta ja osaavat vain vihata. He ovat väärässä.

Toisaalla ovat liberaalit, Liu Xiaobon ja Heinrich Heinen kaltaiset ihmiset. He puhuvat ihmisestä ainutkertaisena yksilönä. He puolustavat ihmisen oikeuksia, vapauksia ja mahdollisuuksia. He ovat oikeassa. He voittavat.

Kirjoitta on kirjailija, lakimies ja Suomen PEN:in varapuheenjohtaja.

Tweet