Liian halpa Himanen

18.3.2013

Alvar Totinen

Oletteko lukeneet Sinistä kirjaa? Sitä Pekka Himasen kohuselvitystä. En uskonutkaan. Mielipiteen voi muodostaa muutenkin.

Sininen kirja on ihan ok selonteko, parempi kuin suurin osa vastaavista. Tai ainakin vähemmän huono.
Siinä on vain kaksi pahaa vikaa: se on liian halpa ja liian laaja.

Pitkän journalismin julkaisu Long Play kertoi jokunen viikko sitten, että Himasella ei pahemmin ole vertaisarvioitua tutkimusta ja ettei 700 000 euron tutkimusprojektia kilpailutettu, vaan Jyrki Katainen ojensi sen Himaselle.

Kun Jyrki on selvinnyt tästä kohinasta suuremmitta naarmutta, hän tietää miten tilaa seuraavan: speksaamalla tilauksen Himaselle sopivaksi ja kilpailuttamalla sitten.

Miksi Katainen osti kalliin tutkimusohjelman Himaselta? No, selvityksen tarkoitus on sama kuin muillakin ylätasolta käynnistetyillä maailmaasyleilevillä hankkeilla. Itsetarkoitus.

Tässä vaiheessa lukija voi palauttaa mieleensä kaikki suuria linjoja luotaavat selvitykset, hankkeet ja strategiat. Himasen hommaa ei enää lasketa.

Jukka Relander kirjoitti Sinisestä kirjasta ihan kelpo arvostelun Hesariin joulukuussa. Mutta jo siinä tehdään vertaus, jonka kaltaisia on Long Playn jutun jälkeen tullut kuuroittain. Siis se, että oikea tutkija olisi tutkinut tällä rahalla aihetta parikymmentä vuotta.

Sellaisella hankkeella tietenkin saataisiin aika varmaa tietoa siitä, mitä parinkymmenen vuoden päästä tapahtuu.

Ei tällaisten selvitysten ja tutkimushankkeiden kukaan usko johtavan mihinkään. Ei ole tarkoituskaan. Ne ovat pintaa ja pöhinää. Brändäystä ja puuhailua.

Normikansalainen linkkaa fasessa johonkin syvälliseen juttuun tai postaa itsestään mietteliään kuvan, kun haluaa näyttää syvälliseltä. Katainen tilaa tulevaisuusselvityksen.

Mutta se pituusongelma.

Himasen selvitys on ilman liitteitä 130 sivua. Se on liikaa kansanedustajille ja toimittajille, joiden kärsivällisyys riittää juuri ja juuri sen Facebook-postauksen lukemiseen.

Aihekin on surkea. Eduskunnassa juuri tulevaisuusvaliokunnan kokouksissa on kokeiltu avoimuutta, koska niin voi huoletta tehdä. Tulevaisuus ei kiinnosta ketään.

Himasen ja Castellsin nimillä saadaan kuitenkin jokunen lukija ainakin lehdistötiedotteelle, ehkä jopa tiivistelmälle.

Varmin vetonaula ja arvon tae on kuitenkin hinta. Seitsemänsataa tonnia kiinnostaa. Himas-kohu todistaa, että se kannatti pulittaa.

Mutta jos massia olisi ollut enemmän, kiinnostus olisi ollut laajempaa. Ja jos selvitys olisi lyhyempi ja yksinkertaisempi, sen olisi lukenut useampi.

Väistämätön johtopäätös on se, että optimaalinen tulevaisuusselvitys on tyhjä paperi, joka maksaa miljardi euroa.

Onhan tulevaisuus silleen niinku kirjoittamaton lehti, vai häh?

Juttu on julkaistu alun perin 15. maaliskuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet