Hyvät neuvot tarpeen

30.3.2011

Outi Moilala

Olin todistamassa herkullista tilannetta. Nokian sosiaalisen vastuun johtaja kysyi suoraan neuvoa yleisöltä tutkijoiden seminaarissa: mitä Nokian pitäisi tehdä? Kysymyksenä oli Kongon demokraattisen tasavallan kaivoksista käsin raavitut metallit, joita on Nokian laitteissa.

Nokia ja muut tavallaan rahoittavat Kongon konfliktia, mutta yritykset eivät enää voi lakata käyttämästä Kongon metalleja, koska boikotointi vain pahentaisi käsipelillä Kongossa kaivavien oloja.

Ei ole tosiaankaan helppo mennä sanomaan, mitä pitäisi tehdä niin kaoottisissa oloissa. Finnwatchin toiminnanjohtaja kehotti välttämään boikotointia. Yleisössä istuvista yliopistotutkijoista ei ollut siihen hätään apua, mutta Kongon tilanne onkin niitä hankalimpia.

Tuontikaupan vastuun edistäminen tuntuu menevän Suomessa niin, että ensin järjestöt tutkivat ja paljastavat vastuullisuusongelmia yritysten tuotantoketuissa. Sen jälkeen toimittajat kirjoittavat ja kampanjajärjestöt kampanjoivat. Yritykset kysyvät järjestöiltä miten pitäisi toimia. Julkinen sektori on jäänyt aikalailla sivusta seuraajaksi.

Osa järjestöistä Greenpeacesta SASK:iin neuvoo yrityksiä, osa ei. Ne järjestöt, jotka eivät lähde neuvomaan, toteavat usein, että yritysten pitää itse keksiä ratkaisut, ei kaikki voi tulla hopealautasella.

Osa ongelmista on sen verran monimutkaisia, että järjestöt eivät tiedä miten yritysten pitäisi toimia. Kongon metallit on varmasti äärimmäinen vaikea tapaus.

Suurin osa asioista on kuitenkin helposti ratkaistavissa. On kuunneltava ja noudatettava paikallisten osallisten tahtoa. Yritykset voivat mahdollistaa sen. Voidaan nojata sertifiointeihin tai muihin vastuullisuusjärjestelmiin. Järjestötkin joutuvat uuden tuotteen parissa aloittaessaan kartoittamaan sertifioinnit lähes tyhjältä pöydältä, miksei se onnistuisi yrityksissä.

Lisäksi kuntien ja valtion hankintoja tekevät ovat kysyneet järjestöiltä vastuullisen hankinnan oppaita eri tuotteista. Minusta järjestöjen tehtävä ei oikeastaan ole julkisten hankkijoiden neuvominen ainakaan ilman lisäresursseja. Julkisten hankkijoiden pitäisi kehittää toimintaansa verkostoitumalla kollegojensa kanssa vaikkapa sitten maan rajojen yli.

Suomesta puuttuu kokonaan yritysvastuun neuvontapiste. Hollannissa on hyvin toimiva julkisen sektorin alulle panema neuvontatoimisto, MVO Nederland.

MVO Nederland edistää erityisesti pk-yritysten vastuuta. Keskus antaa tietoa ja välineitä niille yrityksille, jotka haluavat toimia vastuullisemmin, mutta eivät tiedä miten.

MVO Nederlandin nettisivuilla on miljoona kävijää vuodessa ja keskus on tavoittanut suoraan 5 000 pk-yritystä vastuuasioissa. Keskuksen budjetti oli 3,3 miljoonaa vuodelle 2010 ja rahoittajia ovat ministeriöt, paikallishallinto ja yritykset.

Minusta Suomeen pitäisi ehdottomasti perustaa oma neuvontakeskus, vaikkei se Kongon metallien ongelmaa pystyisikään ratkaisemaan.

Kirjoittaja on yritysten yhteiskuntavastuun parissa työskentelevä tutkija. Teksti edustaa kirjoittajan henkilökohtaista näkemystä.

Tweet