Hippi torkkuu

16.8.2011

Rosa Meriläinen

Loma oli ohi, yliopistolle paluu vääjäämättä edessä. Sosiologi ja luontosuhdetutkija Petteri Hippi oli asettanut herätyskellon soimaan varttia vaille yhdeksän, jotta hän ehtisi rauhassa syödä aamiaisen ja lukea päivän lehden ennen kuin kymmeneltä alkaisi laitoksen opetushenkilökunnan palaveri uusien opiskelijoiden vastaanotosta.

Petteri oli kirjoittanut yötä myöten uranuurtavaa muistiotaan ympäristötietoisuuden valtavirtaistamisesta osaksi kaikkea yhteiskuntatieteellistä opetusta. Eikö se liittynyt niin järjestötutkimukseen, kansalaisyhteiskuntaan kuin kuluttajatutkimukseenkin? Ekofeminismiä unohtamatta, oli hänen vaimonsa huikannut olan yli. Ekofeminismiä lukuunottamatta, lisäsi Petteri muistioon.

Herääminen ei ollut helppoa, sillä Hippien perheen unirytmi oli päässyt kesän aikana keikahtamaan aamupäiväunipainotteiseksi. Perheen aikuiset luulivat jopa viisivuotiaan Patin nukkuvan joka päivä vähintään kymmeneen.

Todellisuudessa Patti oli herännyt liki pomminvarmasti ennen kahdeksaa jo pari vuotta, mutta oli oppinut nauttimaan kaikessa hiljaisuudessa rauhallisista aamun hetkistä, jolloin aikuiset eivät olleet häiritsemässä.

Kun siis Petterin herätyskello soi sohvan vieressä – hän oli nukkunut sohvalla, jotta ei aikaisella heräämisellään häiritsisi muuta perhettä – teki Patti vieressä kuvituksia niihin kirjahyllyn kirjoihin, joista tekijä oli ne unohtanut. Patin projekti oli jatkunut jo kuukauden päivät.

Silmät puoliummessa Petteri ojentaiksi pitkää käsivarttaan, jonka kyynärpään kulmikkuudessa ja väärämittaisuudessa oli vielä jotain opiskelijapoikamaista jäljellä. Hänen sormensa onnistui kuin onnistuikin löytämään kännykästä jonkun sellaisen napin, jolla piipitys vaimeni.

Kymmenen minuutin päästä kello soi uudestaan. Petteri heräsi jo sen verran, että ehti ajatella, miten nautinnollista on torkuttaminen: kun saa painaa herätyskellosta vielä kymmenen minuuttia lisäaikaa ja vaipua uudestaan uneen. Marjutta oli kieltänyt torkuttamisen yhteisessä perhepedissä, joten tämä ilo oli nykyään harvinaista herkkua.

Hymy huulilla Petteri vaipui uudelleen uneen, joka jo sekoittui tulevaan palaveriin. Hän näki itsensä käyttämässä vakuuttavaa puheenvuoroa ja professorien nyökyttelemässä harmaita päitään hyväksyvästi.

Herätyskellon soidessa seuraavan kerran, katsoi Patti tarkkaa mihin isänsä sormet asettuivat. Hän huomasi, ettei isäparka vieläkään osannut laittaa herätyskelloa pois, vaan käsi lipsahti aina viereiselle napille. Patti päätti auttaa.

Hän asettui herätyskellon viereen odottamaan pientä "naks" -ääntä, joka kuului juuri ennen kuin herätyskello pärähtäisi soimaan. Kun se kuului, Patti napsautti salamannopeasti herätyksen pois päältä. Hän katsahti isäänsä, joka selvästi näytti onnelliselta ja tyytyväiseltä.

Petteri heräsi kymmentä yli kymmenen sohvalta pudoten ja juoksi varoitusmerkkinä makuuhuoneeseen herättäen niin vauvan kuin vaimon.

"Mun kännykkä on rikki", kiljui hätääntynyt hippiparka. Taas oli vaikuttamisen paikka menetetty.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet