Hippi tapaa tontun

13.12.2011

Rosa Meriläinen

Viisivuotias Patti Hippi heräsi keskellä yötä pissahätään. Hän konttasi hipihiljaa vanhempiensa välistä kohti jalkopäätä, jotta ei herättäisi muita. Pissattuaan hän jätti tahallaan vessan vetämättä ja kädet pesemättä.

Aamulla voisi sanoa, ettei halunnut häiritä vauvan unta. Patti jatkoi hipsimistään aina keittiöön asti, veti tuolin hitaasti ja äänettömästi kaapin eteen ja kapusi tutkimaan sen sisuksia: aivan kuin hän olisi nähnyt äidin sujauttavan sinne yhden Suffelin.

Kuun kajo loisti ihmeellisenä valoputkena suoraan Suffeliin, joka jo ojenteli herkullisia haukkauspäitään kohti himokasta tyttölasta. Patti nappasi Suffelin ja ryhtyi repimishommiin. Gnhh, gnhh. Gnhh, gnhh. Paperi ei meinannut millään antaa periksi.

Patti oli niin keskittynyt kiskomaan suklaankäärettä hampaillaan palasiksi, että havahtui tontun tuloon vasta kun tämä seisoi kädet lanteillaan aivan vieressä. Tonttu oli pieni, vanha ja äreä. Se muistutti siis kovasti naapurin vanhaa setää, joka valitti jos leikin lomassa tuli naurettua tai laulettua. Kaikki ilonpito kun sai sedän muistamaan, että hänellä itsellään ei ollut ollenkaan hauskaa. Lapset ylipäänsä toivat mieleen ankeat lapsuudenmuistot. Siksi hän inhosi lapsia. Erityisesti onnellisia lapsia.

Patti pelästyi, että tonttu yrittää nyysiä hänen patukkansa. Säikähdys sai käärön aukeamaan ja puolet Suffelista katosi lapsen poskiin alta aikayksikön. Tonttu heristi sormeaan. Patin mussuttaessa hän kertoi saaneensa tämän kiinni tuhmanteosta ja aikoisi nyt mennä kertomaan siitä joulupukille.

”Kantelupukki kaakattaa, ei saa rauhassa maatakkaan”, pilkkasi Patti nielaistuaan viimeisen palan.

”Nyt jäät tuhma tyttö ilman lahjoja”, sihisi vahingoniloinen tonttu.

”Ei haittaa, mää en tarvii mitään”, kertoi tyttö vilpittömästi, työnsi tontun sivuun ja tuolin paikoilleen.

Patti kömpi takaisin vanhempiensa väliin. Heti pään osuttua tyynylle, hän vaipui sikeään ja suloiseen uneen. Tonttu jäi seisomaan typertyneenä keittiöön. Mitä hyötyä on vuosisatojen vakoilutoiminnasta, jos uhkailu, kiristys ja lahjonta ei toimi sukupolveen, joka ei ole elänyt puutteessa ja siten osaa toivoa elämältä muutakin kuin tavaraa?

Kotona Korvatunturilla pidettiin hätäkokous. Pukki veti tiukkaa linjaa: ei tuhmille lahjoja tällä kertaa. Illalla hän ei kuitenkaan saanut unta.

”Olenhan jo viisisataa vuotta sanonut, että ihmisille olisi enemmän iloa avuliaista tontuista, jotka tekisivät hyviä tekoja sen sijaan, että kyyläisivät jo ikänsä puolesta viattomia lapsukaisia”, kertasi muori kantaansa.

”Eivät ihmiset rikastu, jos lapset eivät kaipaa krääsää. Siksihän minä olen aina kokoomusta äänestänyt”, tuhahti pukki ja käänsi kylkensä.

”Materialisti!”

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet