Eräällä torilla

19.3.2014

Satu Haapanen

Olemme erään kaupungin torilla. Olen lopettanut puheeni, yhden niistä sadoista, joita poliitikot pitävät. Olen kertonut, mitä viestiä haluaisin viedä Suomesta Euroopan unioniin. Olen kehunut kouluruokailuamme, puhdasta luontoamme, kasvitaudeista ja antibiooteista vapaata ruokaamme ja nuorisotakuuta, jonka soisi toteutuvan jokaisen eurooppalaisen nuoren kohdalla.

Minun jälkeeni puhuu nuori poliitikko, täynnä intoa, ajatus kirkkaana ja tavoitteet selkeänä. Ihailen hänen ryhtiään ja taitavuuttaan.

Katselen yleisöä. Suomalaisia keski-iän ylittäneitä naisia ja miehiä, joukossa yksi ulkomaalainen, pari kaunista nuorta ja heidän liepeillään huppupäinen nuori mies. Lähestyn nuoria, mutta he ehtivät lähteä eteenpäin. Pysähdyn huppupäisen pojan kohdalle. Kättelen, kysyn, mitä kuuluu. Alamme jutella.

Kysyn, asuuko hän täällä ja onko asunut muualla. Kyllä hän on asunut muissa kaupungeissa; lastenkodissa, koulukodissa ja vielä mielisairaalassa juoppuhulluuskohtauksen jälkeen. Hän haluaa asua omassa kaupungissa. Äitiin ja isään on hyvät välit. Hän sanoo olevansa kolmenkymmenen, mutta ihmiset luulevat häntä nuoremmaksi, niin minäkin.

Hän kysyy, tunnenko Sören Kierkegaardia ja Wittgensteinia. Hän kertoo heidän ajatuksistaan. Minä kysyn, onko hän töissä tai opiskelemassa. Hän kertoo alkaneensa jonkun koulutusjakson jälkeen ajattelijaksi, mutta ajattelee, että ehkä voisi aloittaa iltalukion. Jos pystyy. Kannustan häntä.

Kysyn, onko hän kuivilla. Hän kaivaa taskusta pienen Suomi-pullon ja siemaisee. Hän kertoo juovansa kymmenisen päivää kerrallaan ja kärsivänsä sitten sekopäisyydestä muutaman päivän. Kuuluu ääniä ja näkyy pikku-ukkoja. Krapulavaihe on kauhea. Kysyn, onko hänellä tahtoa lopettaa juominen. Siinäpä se, hän vastaa.

Puhumme äänestämisestä. Kyllä hän on äänestänyt joskus, sosiaalidemokraattia, vanhempaa miestä, professoria. Mutta ei löydy oikein ehdokasta, joka edustaisi katujen miehiä, juoppohulluja.

”Näytät vielä hyvältä”, sanon, ”urheilijalta”. Kun hän ei juo, hän urheilee. Suorittamisen pakosta. Mutta nyt hän on menossa baariin.

Kuljemme vielä kilometrin matkan. Hän baarin kohdalle, minä kohti asemaa. Kerron hänelle, että hän on arvokas, kerron hänelle, että nuorena miehenä hänellä on vielä elämää edessä ja paljon muille annettavaa. Kysyn hänen nimeään, hän kertoo ja lisää ”tavanomainen”. ”Kaunis”, sanon. Halaan häntä tai hän minua. Hän ottaa hupun päästään. Seisomme hetken hiljaa. Pärjäillään.

Lehdessä poliitikot riitelevät. Junan ikkunasta katson, kuinka aurinko laskee.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja eurovaaliehdokas. Kirjoitus on julkaistu alunperin Vihreä Lanka -lehdessä 14. maaliskuuta.

Tweet