Ei pimeää valoa, vaan valoisaa pimeyttä

29.6.2011

Saija Räsänen

Kiveä, sadetta, varjoja. Ihmissiluetteja, pilviä ja yllättäviä valonpilkahduksia. Siinä valokuvaaja Hannes Heikuran Dark Zone- näyttelyn maailma.

Heikuran kuvaama Helsinki on meidän kaikkien helsinkiläisten kaupunki. Teosten nimet pelkistyvät tutuiksi keskustan kadunnimiksi: Aleksanterinkatu, Keskuskatu, Runeberginkatu...

Nimien valinta painottaa kuvien yhteistä, päivittäin iholle tunkevaa todellisuutta. Helsingin Sanomien haastattelussa 17.6. Heikura kertoi koko näyttelyn idean lähteneen siitä, että hän halusi vaihteeksi kuvata eksotiikan sijaan kotikulmiaan. Lehtikuvaaja vaihtoi hektiset uutiskuvat tunnelmien metsästykseen.

Mitä kotihuudeilta sitten löytyi? Sitä, minkä ohi tekee mieli kävellä. Yksinäisyyttä. Huhtikuun Ylioppilaslehdessä Heikura sanoi olevansa yksinäinen mies, olleensa sitä aina, ja se näkyy kuvista. Yksinäisyyden kasvoille herkkänä Heikura tavoittaa tunteen ytimen. Jokainen kuva tiivistää valon ja varjon äärimuotoihin kirkkaan tarinan.

Kuvat nostavat pintaan ikuisen problematiikan kaupungissa asumisen fyysisestä läheisyydestä ja henkisestä välimatkasta. "Narinkkatori square"- kuvassa anonyymeiksi häivytetyt ihmishahmot istuvat kahvilassa toisiaan vastapäätä molemmat kirjoihinsa uppoutuneina.

Etäisyys on alle metrin, mutta ihmisten maailmat leijuvat irrallisina. Erillisyys voi olla surullista – tai sitten ei. Kaupungin yksinäisyys voi olla myös tietoisesti valittua yksityisyyttä.

Sarjan henkilökohtaisissa suosikeissani, kuvissa "May Day Kaisaniemi" ja "Eteläinen Rautatiekatu street", hehkuu koko sarjan luoma ristiriita toivon ja toivottomuuden välillä.

Vapun aaton kuva on ylistys hiljaisuudelle, autiudelle. Siinä yksinäinen hahmo istuu ylioppilaslakki päässään keskellä laajaa puistoa ilon päivänä vain kertakäyttögrilli seuranaan. Nössöä tai ei, melkein itketti kuvaa ensi kertaa katsoessa.

Eteläisellä Rautatiekadulla kohoaa aamu-usva, uuden päivän ja alun symboli. Kuvan ihmishahmo on kääntänyt selkänsä kameraan, mutta se ei kuvaa synkennä, sillä katse hakeutuu kohti horisontin valoa. Hahmo kävelee tulevaisuuteen.

Sarjan lapsikuvat muistuttavat siitä, että parhaimmillaan yksinäisyys voi olla villiä riemua, päihdyttävää vapauden tunnetta. Näin käy kuvassa "On the cliff at the Väinämöisenkatu street", jossa pikkupoika loikkii huoletta yli kaupungin kattojen kun lentoon lähdössä oleva Peter Pan.

Heikuran maailma liikuttaa. Persoonallisuudesta riippuu, mihin suuntaan. Suosittelen ottamaan siitä selvää Tennispalatsissa.

Hannes Heikuran Dark Zone- näyttely on esillä Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa 4.9.2011 saakka.

Tutustu myös näihin valokuviin

• Nykytaiteen museo Kiasma

ARS 11. Kuvia Afrikan yhteiskunnallisesta murroksesta.

• Valokuvataiteen museo

Jaakko Heikkilä: Henkeviä porinoita. Hengästyttäviä henkilökuvia vähemmistöistä, joiden olemassaoloa et muista: armenialaisista, valakeista, pomoreista...

Tuula Närhinen: Eläinkamerat. Miltä näyttää maailma kärpäsen verkkokalvon tai hirven silmän läpi? Valokuvat matkivat eläimen katsetta.

Tweet