Check-pointin tuolla puolen

19.7.2011

Lea Pakkanen

Viikko elämää Länsirannalla, ICAHD:in jälleenrakennusleirillä on takana. Leirin opettavainen anti alkoi heti matkalla leiripaikkaamme ‘Anatan pikkukaupunkiin. ‘Anata sijaitsee Jerusalemin rajalla, Länsirannan puolella, ja sinne päästäkseen on kuljettava check-pointin, israelilaissotilaiden valvoman tarkistuspisteen, läpi.

Check-pointin toisella toisella puolella alkoi alueen toinen todellisuus. Bussin ajaessa portista sisään oli kuin olisimme matkanneet tuhansia kilometreja toiseen maahan: Jerusalemin idyllin tilalle ilmestyi ränsistyneitä rakennuksia ja matalaksi ajettuja taloja.

Jalkakäytävät katosivat, niiden tilalla teitä reunustivat valtavat haisevat roskavuoret. Bussin ikkunasta näkyi kivenheiton päässä kukkulalla häämöttävä kuluneiden rakennusten rypäs. Se oli Shuafatin pakolaisleiri, jossa 30 000 palestiinalaista sinnittelee neliökilometrin alueella YK:n tuen varassa.

Ajaessamme eteenpäin oli vähällä ettei koko bussi katkennut keskelta kahtia kuskin yrittäessä kääntää sitä ahtailla ja kuoppaisilla kujilla. Lopulta kuljettaja jätti meidat tien poskeen ja jatkoimme loppumatkan leiripaikkaamme jalan.

Tuhottuja taloja oli joka puolella. Ero tähän asti näkemääni Israeliin ei olisi voinut olla suurempi. Tel Avivin palmujen reunustamien puistojen, Ra’ananan hyväosaisten uima-altaiden ja Jerusalemin pittoreskiksi remontoidun muinaisuuden jälkeen olin tullut kehitysmaahan.

Tuntui käsittämättomältä, etta Jerusalemin keskusta moderneine ostoskatuineen oli vain viidentoista minuutin bussimatkan paassa.

Jälleenrakennusleirimme pitää majaa emäntänsa mukaan nimetyssa Beit Arabiyassa, “Arabiyan talossa”. Se oli alunperin Salimin ja Arabiyan ja heidän seitsemän lapsensa koti, jonka Israelin viranomaiset ovat tuhonneet yhteensä nelja kertaa. Jokaisen tuhoamisen jälkeen ICAHD rakensi talon uudelleen.

Israelin sotilaiden saapuessa puskutraktoreineen talon neljännen jälleenrakennuksen ollessa valmiiden seinien viimeistelyvaiheessa Salim sai tarpeekseen ja talosta tehtiin kodin sijaan rauhaa edistävän työn keskus, josta käsin autetaan lukuisia muita kotinsa menettaneita palestiinalaisia.

Kesästä 2003 lähtien Beit Arabiya on toiminut jälleenrakennusleirien tukikohtana ja Salimin perhe sen vieraanvaraisena isäntäväkenä.

Beit Arabiya sijaitsee kivisessä rinteessä ‘Anatan laitamilla. Naiset majoittuvat sisälle, talon yhteen isoon huoneeseen, jossa myos leirillä tarjottava ruoka valmistetaan. Pursuilevien rinkkojen ja matkalaukkujen meri velloo ruokakomeron vieressä ja huoneen laidalla nököttävä patja- ja huopapino puretaan iltaisin lattialle valtavaksi siskonpediksi.

Arabiya lapsineen nukkuu pedin toisella laidalla leiriläisten tuhistessa ympärillä. Miesten makuusijat ovat ulkona patjoilla talon katetulla terassilla. Rukouskutsut, kärpäset ja naapuruston haukkuvat koirat tuppaavat kuulemma valvottamaan välillä, mutta muuten ulkona nukkuminen ei ole tuottanut ongelmia.  Palestiinan yo on lämmin, mitä nyt joskus aavikkotuuli yltyy hieman riepottamaan terassin kangaskattoa.

Päinät ovat olleet pitkiä ja intensiivisia. Aamu alkaa varhain ravitsevalla aamiaisella: pitaleipää, hummusta, falafelia ja kasviksia. Sen jälkeen kipuamme busseihin ja suuntaamme rakennustyömaalle, missä työmaata johtava leiriveteraani Cody jakaa päivän työt.

Sementin sekoitusta, tiilien kantamista, kiviaidan rakentamista. Hommaa riittää. Hauskinta on, kun muodostamme ketjun, jolloin vaikka kokonainen tiilivuori siirtyy paikasta toiseen vaivatta.

Rakentaminen on ollut hauskaa ja palkitsevaa. Harvoinpa kaltaiseni tietokoneen äärellä työtä tekevä pääsee näin konkreettisesti näkemään työnsä jäljen kuin nyt, tiilen löytäessä paikkansa toisen vieresta!

Päivän katkaisee Salimin vesimeloniviipaleiden kasa ja Arabiyan valmistama lounas. Joka päivä olemme päässeet maistamaan aitoja palestiinalaisherkkuja. Ruoan jälkeen on aika palata työmaalle.

Lähes joka päivä Abu Omarin perhe vierailee rakennuksella ja tuo meille teetä ja vettä. Heidän tapaamisensa antaa rakentamiselle aina uutta potkua; kivenlohkareiden raahaaminen Palestiinan keskipäivän polttavassa auringossa ei tunnu ihan niin raskaalta kun tietää, etta tällä perheellä on kohta oma koti.

Rakennustyömaallamme käy myös paljon muita vieraita. Naapuruston pikkupojat ja muut kaupungin miehet ovat ottaneet tavaksi poiketa katsomassa töiden edistymistä, joskus aaseilla ratsastaen, joskus lammaslauma mukanaan.

Myoskään ikäviltä vierailta ei ole vältytty. Heti toisena rakennuspäivänä leiri pääsi toteuttamaan yhtä ydintehtävistään; vastarinnan osoittamista Israelin miehitykselle, kun tyämaallemme ilmestyi kaksi jeepillista israelilaissotilaita.

Tällä kertaa joukot olivat matkalla tuhoamaan naapurissa sijaitsevaa maatilaa, mutta meidät nähdessään kaarsivat työmaamme kautta ja ottivat rakennustyömaastamme kuvia.

On siis syytä olettaa, etta rakentamamme talo on nyt virallisesti valvonnan alla. Mutta ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin; ainakin naapurin maatila jai tuhoamatta. Ehkä lukuisin video- ja valokuvakameroin varustautunut ulkomainen todistajajoukko ei ollut sitä, mitä he kaipasivat.

Rakennustyömaalta palattuamme alkaa kilpajuoksu suihkuun: kaikki haluavat hangata sementin iholtaan ja vaihtaa ylleen puhtaat vaatteet ennen siirtymistä illallispoytaan.

Illallisen jälkeen kuuntelemme luentoja. Tähän mennessä vieraanamme on ollut muun muassa miehitystä israelilaissotilaan nakökulmasta kuvaava Breaking The Silence -järjestö, joukko palestiinalaisen kansalaisyhteiskunnan asiantuntijoita ja israelilaisia kansalaisaktivisteja.

Eräänä iltana pääsimme myös osallistumaan kutsuvieraina anatalaisiin kihlajaisjuhliin, joista ei tanssia ja ruokaa puuttunut! Olemme tehneet myös retkia ympäri Miehitettyja palestiinalaisalueita ja Israelia. Matkoista, niillä tapaamistani ihmisistä ja retkien herättämistä ajatuksista kerron seuraavassa blogikirjoituksessani.

Rakennustyömaalla työt sujuvat leppoisasti ja tuovat hymyn huulille, Arabiyan ruoka on herkullista ja leiriporukka mahtava. Todellisuus ei kuitenkaan pääse unohtumaan hetkeksikään.

Jokainen päivä täällä, jokainen kohtaamamme palestiinalainen elämäntarinoineen ja jokainen taittamamme kilometri ympäri Miehitettyjä palestiinalaisalueita ja Israelia muistuttavat meitä Israelin harjoittaman politiikan julmuudesta.

Siinä missä ‘Anatan kaupunkia ympäröivät laittomat siirtokunnat kylpevat yltäkylläisyydessä on niin ikään israelilaishallinnon alaisuudessa elävien anatalaisten vaikeaa saada edes peruspalveluita, kuten vesi- ja sähkohuoltoa, terveyspalveluista puhumattakaan.

Karusta todellisuudesta huolimatta vapaaehtoisryhmämme asenne on kohdallaan ja talo valmistuu vauhdikkaasti. Työnjohtaja-Codyn mukaan tämän kesän ryhmä on ollut erityisen ahkera: työt ovat edenneet nopeammin kuin koskaan ja olemme reilusti edellä aikataulustamme.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimitusharjoittelija.

Tweet