Polarisaatio nostaa vihreitä

15.3.2017

Riikka Suominen

Hollannin tänään keskiviikkona käytävissä parlamenttivaaleissa oikeistopopulistisen Vapauspuolueen varjoon on lähes jäänyt, että vielä rajummin kannatustaan on kasvattamassa punavihreä puolue. Sen ennakoidaan nelinkertaistavan kannatuksensa vuoden 2012 vaaleista.

Punavihreitä johtaa 30-vuotias komeakasvoinen puoliksi marokkolaistaustainen Jesse Klaver. Haastatteluissa hän puhuu toivosta ja epäitsekkyydestä.

Klaver ja koko punavihreä puolue on muslimivastaisen ja vihapuhetta syytävän Geert Wildersin vastakohta. Punavihreät kannattaa avointa pakolaispolitiikkaa, uusiutuvaa energiaa ja EU:ta.

Ei ole yllättävää, että Hollannin vaalien ennakkosuosikit ovat poliittisen janan vastakkaisissa päissä. Tällä hetkellä samaa kehitystä nähdään muuallakin.

Kun perinteinen vasemmisto on nuupallaan ja konservatiivit vaiheilevat sen suhteen, lähtisivätkö ne peesaamaan oikeistopopulisteja vai laittaisivatko niille kampoihin, on vihreiden ollut luonteva asemoida itsensä oikeistopopulismin vastavoimaksi.

Vihreiden ei tarvitse miettiä, haittaako selkeäsanainen avoimien rajojen, liberaalien arvojen ja ihmisoikeuksien puolustaminen niiden kannatusta. Ei haittaa.

Tämä vastakkainasettelu nähtiin myös Itävallan presidentinvaaleissa vuodenvaihteessa. Siellä vihreiden Alexander van Der Bellen päihitti vaalien kakkoskierroksella oikeistopopulistien Norbert Hoferin.

Suomikaan ei säästy vastavoimien politiikalta. Samaan aikaan, kun vihreät käy kuntavaaleihin hyvistä asemista, ehdokasasettelu on onnistunut ja gallupeissa myötätuuli, otetaan poliittisen skaalan toisessa päässä entistä enemmän pesäeroa liberaaleihin arvoihin, ihmisoikeuksiin ja kansainvälisyyteen.

Puheenjohtajavaalin myötä perussuomalaisista tulee entistä selvemmin vihreiden arvojen antiteesi.

Persujen kehitys voi olla kiitollista vihreille, mutta Suomelle ja Euroopalle tällainen polarisoituminen ei ole kestävää.

oikeistopopulismi  Hollannin parlamenttivaalit  itävalta