Ehdokas, saanko huutaa päin naamaasi?

24.2.2017

Vesa Sisättö

Vesa Sisättö on Vihreän Langan toimittaja.

Asuuko teidän sisällänne räyhääjä?

Minun sisälläni asuu. Minulla on fantasioita. Kuvitelmassani menen perussuomalaisten vaalimökille. Asetun ehdokkaan eteen ja ojennan etusormeni kohti nokkaa – noin 15 cm etäisyydelle – ja kysyn:

”Oletko rasisti? Vai rasistin kaveri?”

Sitten siirryn seuraavan ehdokkaan luo. Jos joku ihmettelee kysymystäni, kerron että käsitykseni mukaan puolueessanne on vain rasisteja ja rasistien kavereita, ja kyselen tässä huvikseni kumpaan ryhmään kuntavaaliehdokkaat katsovat kuuluvansa. Ei mulla oikeastaan muuta.

Näin siis fantasiassani. En usko että toteutan sitä. Toisissa fantasioissa lähetän Juha Sipilälle kirjeen, jossa kerron hänelle muutamin valituin sanoin hänen pahimmat erheensä. En toteuttane sitäkään koskaan.

Uskon että on parempi on rähistä kuvitelmissaan kuin todellisuudessa, ikään kuin purkaa tunteitaan vaarattomasti. Mutta toimiiko se oikeasti?

Olen kerran räyhännyt poliitikolle päin näköä. Kieltämättä se oli hyvin, hyvin tyydyttävää.

Keväällä 2011, ennen eduskuntavaaleja, keskustelu piratismista kävi kiivaana. Olin keskustellut aiheesta paljon netissä – jostain syystä piraatit aiheuttivat minussa kohtuuttomia raivonpuuskia. Luovan työn tekijänä otti päähän että nämä tyypit ehdottivat että minun pitäisi tehdä työni ilmaiseksi. No, ei mennä siihen.

Olin osallistunut tekstilläni esseekokoelmaan, jossa piraatit ja antipiraatit puolustivat näkemyksiään. Sen julkkareissa lopulta menin väittelemään piraattipuolueen puheenjohtajan kanssa. Minun piti onneksi lähteä aikaisin. Viimeisinä sanoinani hänelle sanoin (etusormi asiaankuuluvasti osoittaen):

”Te ette tule saamaan ainuttakaan kansanedustajaa vaaleissa ja sen jälkeen puolueenne näivettyy” tai jotain sinne päin. Tavattoman tyydyttävää joka tapauksessa, etenkin kun olin oikeassa.

Tämän kokemuksen ja näiden fantasioiden pohjalta tavallaan ymmärrän nettiräyhääjiä ja niitä hankalia äänestäjiä, jotka tulevat sönköttämään vaalimökeille. On helppo kasata päänsä sisässä kaikki kiukku maailman vääryyksistä tietyn puolueen edustajien päälle, ja mennä sitten purkamaan se nettiin tai vaalimökille.

Kun olen tämän tiedostanut, minun on ollut helppoa sanoa ei, kun on joskus pyydetty ehdokkaaksi. Olenkin kauhulla seurannut, miten usea ystävä on ryhtynyt ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Miten he kestävät räyhääjiä, jotka eivät tyydy fantisoimaan öyhöttämisestä, vaan tulevat oikeasti huutamaan päin naamaa?

Loppujen lopuksi minun täytyy tunnustaa ihailuni ehdokkaita kohtaan. He uskaltavat astua puolustamaan ideoitaan, toisin kuin tällaiset meikäläiset, jotka tyytyvät rähisemään päänsä sisällä.

vaalit  politiikka  ehdokkaat