Trump on niin pihalla, ettei voi pilata Pariisin sopimusta

28.5.2017

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja. Blogissa seurataan ilmastomuutosta tieteen ja politiikan näkökulmista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kieltäytyi eilen lauantaina antamasta tukeaan Pariisin ilmastosopimukselle, vaikka hänen kollegansa muista G7-maista halusivat jälleen kerran vahvistaa yhdessä sen, että päästöjen vähentäminen on läntisen maailman mahtavimpien maiden yhteinen hanke.

Uutissivusto Axios kertoi tänään sunnuntaina, että Trump olisi kertonut jo hallintonsa avainhenkilöille, että Yhdysvallat tulee irrottautumaan sopimuksesta. Jutun mukaan ympäristövirasto EPA:n johtaja Scott Pruitt on jo ohjeistanut alaisiaan kirjoittamaan yleisönosastoille kirjoituksia, joissa puolustetaan päätöstä jättää Pariisin sopimus.

Kuten näilläkin sivuilla on usein todettu, Trump ei voi romuttaa Pariisin sopimusta, mutta hän voi irrottaa Yhdysvallat sen piiristä.

Tähän on kolme tapaa: Trump voi yrittää kyseenalaistaa Yhdysvaltain liittymisen sopimukseen sillä perusteella, ettei Barack Obama hyväksyttänyt liittymistä senaatissa. Obaman hallinto halusi Pariisin sopimuksesta juridiselta muodoltaan nimenomaan sellaisen, ettei sitä tarvitsisi hyväksyttää senaatissa.

Toinen tapa on erota itse sopimuksesta. Se on mahdollista sopimukseen kirjattujen ehtojen mukaisesti. Yksi ehdoista on, että erota voi vasta, kun sopimus on ollut voimassa kolme vuotta – ja tämä kohta on nähty yhtenä tapana tehdä sopimuksesta sellainen, että se kestää republikaanipresidentin.

Ensimmäinen mahdollinen eron hetki koittaa siis syksyllä 2019 ja koska eroprosessi kestää vuoden Yhdysvallat voisi erota sopimuksesta vasta syksyllä 2020 – seuraavien presidentinvaalien jälkeen, mutta Trumpin ensimmäisen kauden aikana.

Kolmas tapa on kaikkein rajuin. Se tarkoittaisi, että Yhdysvallat eroaisi ilmastoneuvotteluista, joihin se liittyi 1990-luvun alkupuolella republikaanipresidentti George Bushin johdolla. Tämä ero olisi mahdollinen vuodessa.

Sen perusteella, mitä Trumpista on toistaiseksi nähty, asiat ovat hänelle täysin toissijaisia verrattuna siihen, miltä ne näyttävät. Hän janoaa nopeita voittoja, olipa kyse sitten kättelystä tai terveydenhuoltouudistuksesta.

Siksi on varsin odotettua, että hän haluaa näyttävästi eroon Pariisin sopimuksesta, vaikka huomattavasti järkevämpää olisi vain jättää se huomiotta. Pariisin sopimuksessa ei ole sanktioita maille, jotka jättävät velvoitteensa täyttämättä.

Obaman hallinnon pääneuvottelija Todd Stern sanoi CNN:lle, että sopimuksen kieli tavoitteiden muuttamisesta jätettiin tarkoituksella epämääräiseksi: sopimuksen henki voi olla se, että tavoitteiden kunnianhimoa nostetaan, mutta niiden rukkaamista toiseen suuntaan ei estetä.

Tämä on toinen tapa, jolla sopimuksesta tehtiin republikaaninkestävä. Ajatuksena oli, ettei republikaanipresidentin tarvitse vaarantaa kansainvälisiä suhteita saadakseen kotimaisia pikavoittoja vesittämällä päästövähennyksiä.

Mutta kun Pariisissa neuvoteltiin viimeisiä muotoiluja, Trump oli vasta presidenttiehdokas ja vitsi. Nyt hän on maailman mahtavimman maan johtaja, joka on valmis tekemään tyhmiä päätöksiä saadakseen sellaisia otsikoita, joista hän on unelmoinut.

Se on tarkoittanut pähkähullua lainsäädäntöä ja ala-arvoiseen matematiikkaan perustavaa budjettilaskentaa. Se tarkoittanee sitä, että Pariisin sopimuksesta on päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä.

Mutta mitä tapahtuu planeetalle, jonka piti Pariisin sopimuksen myötä pelastua? Yhdysvaltojen päästöt tulevat todennäköisesti olemaan tulevina vuosina korkeammat kuin mitä Obaman hallinto visioi.

Vähintäänkin nyt testataan todella pitkään toisteltu väite siitä, että osavaltiot kyllä tekevät omaa edistyksellistä ilmastopolitiikkaansa ja että vähäpäästöisyydestä on tullut taloudellisesti järkevin vaihtoehto.

Entä sitten kaikki muut maat? Jos Trumpin hallinnon diplomaattiset taidot olisivat edes keskinkertaista tasoa, olisi tilanne huomattavasti pelottavampi. Nyt tuntuu epätodennäköiseltä, että Trump saa ilmastovihamielisyyttään levitettyä kovinkaan laajalle. Varsinkin kun ulkoministeriössä on valtavasti virkoja täyttämättä.

Trumpin hallinnon epäpätevyys rajoittaa tässäkin asiassa sen pahantahtoisuutta.

Trumpin ilmastovihamielisyys saaneekin maailmalla kaikua lähinnä niistä maista, jotka ovat jo valmiiksi ilmastovihamielisiä. Esimerkiksi Venäjän sitoumus Pariisin sopimukseen oli niin kunnianhimoton, että sen ylittäminen vaatisi todennäköisesti aktiivista työtä päästöjen kasvattamiseksi.

Sen sijaan EU:lla ja Kiinalla on nyt mahdollisuus nousta paitsi ilmastokysymyksissä myös muussa diplomatiassa Yhdysvaltain rinnalle tai jopa ohi maailman vaikutusvaltaisimmiksi supervalloiksi.

Jos oman epäjärjestyksensä kanssa painiva EU nukkuu tämän tilaisuuden ohi, uusi maailmanjärjestys muodostetaan Kiinan ehdoilla. Senkään toimia ei ole syytä kuvailla hyväntahtoisiksi eikä niitä rajoita epäpätevyys.