Sota ja rauha

25.11.2014

Jukka Nikulainen

Suomi viettää kohta itsenäisyytensä satavuotisjuhlaa. Parin viikon päästä se on jo päässyt kunnioitettavaan yhdeksänkymmenenseitsämän vuoden ikään. Itsenäisyyden juhlinnassa toinen maailmansota ja Neuvostoliitosta saatu torjuntavoitto ovat kuitenkin niin näkyvällä sijalla, että voisi äkkiseltään luulla Suomen olevan vasta seitsenkymppinen.

Tämänkertainen roskislöytö liittyy edellisen löydön tavoin puolustusvoimiin ja sodan aikaan. Se on sinisessä kansiossaan löytynyt lotan jäsenkortti.

On oikeastaan ihmeellistä, että jäsenkortti on säilynyt näihin päiviin saakka roskikseen asti heitettäväksi. Sodan jälkeen Valvontakomissio lakkautti Lotta-järjestön ja viisikymmenluvun kynnykselle saakka osaa vanhoista lotista jopa vainottiin. Moni poltti tuolloin pukunsa ja paperinsa.

Tätä taustaa vasten voi helposti ymmärtää tarpeen kunnianpalautukseen. Muutenkin pitää ehkä erottaa ihmiset ja järjestö toisistaan. Esimerkiksi itse luin vasta Erkki Vasaran väitöskirjasta, ettei Lottiin hyväksytty muslimeja, juutalaisia tai siviilirekisterissä olevia hakijoita kuin sodan loppuvaiheessa. Kovin montaa lottaa ei-kristityt kollegat olisivat tuskin vaivanneet.

Muutenkin talvi- ja jatkosodan käsittely on vihdoin saamassa muitakin vivahteita haukkumisen, vaikenemisen ja sankarimyyttien asemesta. Esimerkiksi Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama? ja Ville Kivimäen Murtuneet mielet ovat viileän analyyttisia mutta koskettavia kuvauksia sodan hulluudesta. Toisaalta, julkaistiinhan Jaakko Paavolaisenkin asialliset tutkielmat sisällissodan molempien puolten terrorista vasta 1970-luvun kynnyksellä.

Kenties Suomen satavuotisjuhlissa sota-aika ja sen tragedia on yksi osa vaiherikasta muisteloa. Sata vuotta on kuitenkin ihmiselämä. Toinen isoäitini oli syntynyt Suomen suuriruhtinaskuntaan. Tähänkin matkaan mahtui monta vuoksea ja luodetta.

Tweet