Toimittaja ja Rooman tuho

8.6.2015

Alvar Totinen

Toimittaja oppii rajansa, jos ei ole aivan puupää. Tajuaa, ettei juttuun saa koskaan kaikkea: jotain jää kertomatta, yleensä paljon enemmän kuin kerrotaan.

Toimittaja oppii elämään jutun vaillinaisuuden kanssa – tai alkaa kuvitella kertovansa jutuissaan koko totuuden, mikä on pahin vaihtoehto. Toimittaja voi vain toivoa, että erillisistä jutuista syntyy jotenkin järkevä jatkumo, joka kertoo todellisuudesta jotain.
Toimittaja on historiantutkija ilman historiaa.

Suuri muutos jää toimittajalta huomaamatta. Historiantutkijallakaan ei ole välttämättä helppoa, mutta Länsi-Rooman tuhoutumisen voi sijoittaa ainakin muutaman vuosikymmenen sisään.

Mihin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tuho sijoitetaan tulevaisuudessa? Löytääkö tulevaisuuden historiantutkija rappion juuret 1990-luvun alun lamasta vai laskeeko, että nykyisen perusoikeistohallituksen valtaannousu ratkaisi?

Suomalaisen journalismin perinne on samanlainen kuin politiikankin: konsensusta näyttävä, politiikkaa ja ideologiaa piilottava. Vaalien tienoilla poliittinen journalismi terävöityi. Hallituksen leikkaushimosta kärsimään joutuvat on löydetty, vaalikampanjoissa valehtelu nostettu esiin.

Mutta valtamedia ei voi huutaa, että nyt mennään helvettiin ja lujaa. Uutista ei voi tehdä niin, että sanoo kirjastojen purkamisen olevan raakalaisten puuhaa, jossa virtsataan kansakunnan sivistämisestä aikanaan haaveilleiden haudalle.

Ei voi kirjoittaa, kuinka mätä on systeemi, joka pitää uuden auton ostamisen helpottamista tärkeämpänä kuin vähien luonnonrippeidensä suojelua.

Eikä sitäkään, miten loputtoman itsekästä on, että kansakunta teeskentelee köyhää, jotta voi viedä heikoimmilta jäseniltään, varastaa lapsiltaan ja jakaa toisella kädellä lisää niille, joilla jo on.

Ei voi, kun on journalismin rajat: rajallinen tila, aika ja vaatimus kaikkien osapuolten kuulemisesta. Rahan ja näennäisen objektiivisuuden hiontakivi, joka pyöristää särmät ja hävittää rönsyt ja terävät päätelmät.

Toimittaja voi etsiä faktoja ja totuutta. Rajoja ei voi välttää, mutta ne pitää ymmärtää. Käsittää, missä karsinassa voi liikkua ja miten karsina vaikuttaa työhön. Luottaa siihen, että jotakuta kiinnostaa siitä vielä maksaa.

Toimittaja voi vain toivoa, että erillisistä jutuista syntyy jatkumo, joka kertoo todellisuudesta jotain olennaista.

Edes sen verran, että tulevaisuuden historiantutkija voi ajoittaa hyvinvointivaltion tuhon juttujen avulla tarkemmin.

Tweet