Kirjeitä kellarista

7.9.2015

Alvar Totinen

Suomi on palannut Kekkosen aikaan. Maan johto vastaa kysymyksiin kun jaksaa ja joutaa. Puhelimen luuri on nostettu pöydälle (vanhentunut kielikuva sopii maan henkiseen tilaan).

Alan ihmiset, joita journalisteiksi kutsutaan, ovat aina tienneet, että joitain ministereitä ja isoja pamppuja on vaikea tavoittaa.

Erkki Tuomiojan päivärytmi oli sen verran vakaa, että iltakahdeksan jälkeen oli turha soitella. Paavo Lipponen ei puhemiehenä sietänyt toimittajia silmissään eduskunnassa. Pekka Haaviston sähköposti on täynnä, eikä puhelinnumeroon vastata.

Nykyjohdon esikuva on kepun entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Korhonenhan meni perunakuoppaan, kun ihmisten ilmoilla tuli tukalaa. Korhosen matkapuhelinnumero oli puheiden mukaan niin salainen, ettei sitä tiedetty edes kepun puoluetoimistolla.

Kolmen ässän taktiikoissa on eroa. Timo Soini on jo pitkään ollut – puolueensa koostumuksen pakosta – Suomen eniten vastuuta välttelevä poliitikko, mikä ei ole aivan vähän.

Viime aikoina Soini on piilotellut porukkansa mökäisimmän osan luoman melu- ja saastavallin takana. Silloin harvoin kun Soini vastaa, vastaus on hyökkäys tai sisältöä vailla.

Sähäkkä ja elohopeamainen Alexander Stubb on jähmettynyt ja jöröytynyt pahasti. Aiemmin pitkin Twitteriä pirskahdellut ja iloisesti blogeja lorotellut Stubb profiloituu nykyään lineaarisen television litteäksi kuvaksi iltauutisten aikaan hallituksen infotilaisuuden vakavanapeassa jälkihehkussa.

Joskus Stubb toki tuomitsee rasismin twitterissä, kättelee pakolaista ja onnittelee keihäsmiehiä.

Juha Sipilä on mennyt syvimmälle kellariin. Teknokraattina tunnettu Sipilä on varmasti kuvissa kännykkä kädessä esiintynyt, mutta ei se hänen omansa ole. Sipilällä tuskin on puhelinta lainkaan. Jos on, niin siitä häntä ei tavoita.

Sipilä on niin nykyaikainen pääministeri, että vastaa kysymyksiin vain irl, sikäli kun infon muilta asioilta jää aikaa.

Sipilän puheista ei tietenkään ota selvää. Ei edes sen verran, että voisi sanoa oliko hän niin naiivi, että yhteiskuntasopimuksen kuseminen nilkoille tuli yllätyksenä, vai oliko vain sutki taktikko. Edes kakkara ei enää kääntyile Sipilän käsissä.

Varmasti moni suomalainen on tyytyväinen. Ministerit tekevät tolkun hommia, eivätkä turhaan soita suutaan. Ja onhan se aika inhottavaa kysellä asioita, joista toinen ei selvästi halua puhua.

Mutta millaisessa todellisuudessa alkaa elää johtaja, joka saa puhua siitä mistä haluaa? Mitä käy, kun kansakunnan pomot ovat vakuuttuneita siitä, että jokainen sana täytyy ottaa vastaan ilosta kiljahdellen kuin lahja, ja painaa paperiselle tai sähköiselle lehdelle kuin kultaornamentti?

Tweet