Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Aika on resurssi johon köyhällä ei ole varaa
2.10.2017
Ratsujousiammuntaa, trikkaustaekwondoa, erämaasienestystä. Selaan sosiaalista mediaa epäuskoisena ystävieni toinen toistaan ylellisemmistä päivityksistä. Jään miettimään mistä ihmiset löytävät aikaa harrastaa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sitten tajuan, että ehkä ei olekaan erikoista harrastaa, vaan olla varaton harrastamaan. Ihmetyksen kohde digitaalisessa harrastusten näyteikkunassa onkin ihminen, joka ei ilman ponnisteluja löydä aikaa tai rahaa millekään ylimääräiselle.
Kun puhutaan köyhyydestä Suomessa, puhutaan vielä materiaalista köyhyyttä enemmän mahdollisuuksien köyhyydestä. Siitä, että jos elämä tuo hopeatarjottimella eteen elämysten yltäkylläisyyttä, joutuu köyhä aina ensin punnitsemaan onko hänellä siihen varaa. Onko hänellä mahdollisuutta sanoa kyllä. Vastaus valitettavan monelle suomalaiselle on ei.
Mahdollisuuksien tyhjiö näkyy ihmisten arjessa ja sitä kautta myös sosiaalisessa mediassa. Ulkomaan matkojen ja erikoisten harrastusten sijaan alemmassa sosioekonomisessa lokerossa kerrotaan aivan tavallisesta arjesta. Siitä, miten päivät soljuvat omalla painollaan, ennaltaohjattua virtaa pitkin. Kun ei ole aikaa tehdä muuta. Tai jos on aikaa, ei ole mahdollisuutta.
On paradoksaalista, että köyhällä ei ole aikaa, vaikka päivän täyttävää tekemistä on usein vähemmän ja tunteja vuorokaudessa saman verran kuin muillakin. Mistä johtuu, että köyhyys syö aikaa? Konkreettisimmillaan ilmiö näkyy leipäjonossa. Köyhä jonottaa siellä tunteja, säästä ja olotilasta riippumatta, vain täyttääkseen yhden perimmäisistä tarpeistaan. Kun krooninen köyhyys rajaa vaihtoehtoja, jää köyhälle lopulta jäljelle vain yksi resurssi jota on vielä mahdollista luovuttaa: oma aika.
Yhteiskuntaamme on juurtunut ajatus, jossa köyhien ja vajaatyökykyisten aikaa pidetään vähemmän arvokkaana kuin työssäkäyvien. Silloin hyvin toimeentulevan on helpompaa sietää ajatusta palkattomista työpajoista tai pitkin katuja kiemurtelevista leipäjonoista. Jonottaminen, odottelu ja ajan kuluttaminen viranomaiskäskyllä nähdään hyväksyttävänä osana köyhän arkea, vaikka pinnan alla kaikki tapahtuu pakon sanelemana. Kelassa tai terveyskeskuspäivystyksessä köyhä voi joutua jonottamaan useita tunteja, jopa koko työpäivän verran.
Valtiolle ja kunnille on helppoa säästää julkisten palvelujen resursseista päättämällä, että puhelimeen ei enää vastata. Sanotaan, älä soita meille kun sinulle sopii, me soitamme sinulle kun meille sopii. Saat yhden mahdollisuuden vastata, sillä meidän aikamme on arvokasta.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
