Sarvikuonoja ja kaappivihreitä

13.8.2008

Terhi Brusin

Entisenä taloustoimittajana olen kohtalaisen hyvin perillä siitä, mitä talouselämän parissa työskentelevät ihmiset ajattelevat ympäristöasioista. Suhtautuminen on ollut jo kauan kahtiajakoista.

Julkisesti taloususkovaisten piirissä millään muulla kuin rahalla ei tietenkään saa olla merkitystä. Mutta kun puhutaan vähän sivummalla ja yksityisestä elämänpiiristä, moni onkin varsin kiinnostunut ympäristöasioista.

Toivottavasti tästä kaappivihreydestä päästään, kun vanhan sarvikuonosukupolven johtajat harvenevat ja yrityksetkin alkavat hiljalleen tunnustaa, ettei ympäristöä ole enää varaa jättää huomiotta.

Ja sitten on paljon niitä oman työn värjäämiä näkemyksiä.

“Taloushan se on, joka ympäristöä suojelee, ei ne kansalaisjärjestöt tee muuta kuin pitää kovaa ääntä”, sanoi erään ison kansainvälisen konsernin suomalainen tiedottaja kerran.

“Kyllähän se on niin, että suuryritykset tekevät ympäristöasioissa eniten, eihän kellään muulla ole siihen varaa”, totesi teollisuudessa työskentelevä tuttava.

Jos mittariksi otetaan pelkät eurot, teollisuuden ylistys voi tietysti pitää paikkansa. Projekti siellä ja avustus täällä, ja koossa on pian summa, joka on mukava esittää yhteiskuntavastuun raportissa.

Mutta enpä ole vielä nähnyt sellaista suuryritystä, jonka toiminta olisi läpeensä ekologista.

Eiköhän yrityksissä, varsinkin pörssinoteeratuissa sellaisissa, olisi tähänkin mennessä tehty huomattavasti vähemmän, elleivät järjestöt – kiitos niille – olisi osoittaneet sormella pahimpia epäkohtia.

Syvempää otetta ympäristöasioihin löytyy toistaiseksi vain pienemmistä, aluen alkaen ekoajattelun pohjalta perustetuissa yrityksistä.

Ja faktahan on, että enemmistö työntekijöistä – täällä Saksassa noin 70 prosenttia – saa yhä leipänsä lukemattomista pienyrityksistä.  

Se, että ympäristön suojelu käy kalliiksi, on vanhaa tietoa ja ajattelun joustamattomuutta. Moni yritys on säästänyt paljon, kun se on saanut resurssien tuhlauksen kuriin.

Ylipäätään koko vanha vihollisajattelu talouselämän ja ympäristöaktiivien välillä on vanhentunut ja tehoton tapa käsitellä asiaa. Tämän päivän ja tämän pallon ongelmista selvitään ainoastaan yhteistyöllä.

Kirjoittaja on ympäristöasioihin erikoistunut vapaa toimittaja, joka asuu Berliinissä. Lisää Brusinin blogitekstejä löydät täältä.

Tweet