Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Linjanvetäjä. Vihreiden elinkeinopoliittinen ohjelma on pitkälti Ville Niinistön käsialaa.
7.10.2010 15.17
Vihreiden linjapaperi ruotsin kielen asemasta varasti julkisuuden vihreiden valtuuskunnan kokouksessa Nokialla viime viikonloppuna. Samalla valtuuskunnan hyväksymä elinkeinopoliittinen ohjelma jäi vähälle huomiolle.
Ohjelmassa elinkeinopolitiikan tavoitteiksi asetetaan talouden vihreä rakennemuutos, innovaatiopolitiikan uudistaminen ja reilujen pelisääntöjen luominen taloudelle.
Talouskasvun tavoitteluun otetaan kantaa kieli keskellä suuta. Ydinsanoma on, että talouden kasvu ei voi olla politiikan ainoa tavoite.
”Hallittu talouden koon supistuminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen ja sen aiheuttama ihmisten elinmahdollisuuksien menettäminen”, ohjelmassa sanotaan.
Ohjelmatyötä johtanut Ville Niinistö on tyytyväinen linjaukseen.
”Talouskasvu ei itsessään ole hyvä tai paha, mutta jos se on ainoa politiikkaa ohjaava tavoite, se johtaa väistämättä ympäristö- ja sosiaaliseen katastrofiin. Sellaista talouskasvua ei tietysti kukaan halua.”
Tweet