Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Ruusuja.
Uhka vai mahdollisuus? Älä alista ylistämällä naistenpäivänä.SXC

Uhka vai mahdollisuus? Älä alista ylistämällä naistenpäivänä.

Vihreät nuoret: Tasa-arvoa kaikille, ei vain ruusuja naisille

8.3.2012 8.41

Lasse Leipola

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vino vaatii kansainvälisenä naistenpäivänä tasa-arvoa kaikille.

”Tasa-arvon edistäminen ei ole nollasummapeliä sukupuolten tai seksuaalisten suuntautumisten välillä. Päättäjien on puututtava rohkeasti niin naisten kuin muidenkin ryhmien sukupuolittuneisiin ongelmiin”, puheenjohtaja Hanna Hakko sanoo Vinon tiedotteessa.

Vino haluaa erityisesti muistuttaa, että ”heilläkin, jotka eivät koe itseään naiseksi tai mieheksi, on oikeus näkyä yhteiskunnassa, ilmaista sukupuoltaan haluamallaan tavalla ja elää ilman syrjintää”.

Vino pitää ongelmallisena sitä, ettei tasa-arvo toteudu edes siellä, missä siihen liittyvistä asioista päätetään.

Eduskuntavaaleissa ainoastaan vihreiden listoilla naisehdokkaiden määrä oli suhteessa naisten osuuteen äänioikeutetuista. Kaikilla muilla puolueilla oli ehdolla selvästi vähemmän naisia – vähiten perussuomalaisilla, joilla heitä oli vain kolmannes. Eduskuntaan valittiin lopulta 115 miestä ja 85 naista.

”Puolueiden olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä, kuinka tehdä politiikkaan osallistumisesta houkuttelevampaa kaikille”, Hakko sanoo.

tasa-arvo 


Lisää aiheesta:



Viite