Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät hävisivät kiistan Tammisaaren synnytyssairaalasta

13.10.2009 10.15

Lasse Leipola

Vihreiden tekemä ehdotus Tammisaaren synnytyssairaalan säästämiseksi kaatui eilen HUS:n hallituksessa äänin 9–8.

”Tämä oli runnova päätös, joka oli niin kaukana yksimielisestä kuin voi olla”, valittelee sairaanhoitopiirin hallituksessa istuva vihreä Kirsi Aropaltio.

Hänen mukaansa synnytyssairaalan kohtalo ratkesi Ilkka Taipaleen (sd) ääneen. Muut demarit kannattivat vihreiden ehdotusta. Taipaleen lisäksi lakkauttamista kannattivat kokoomus, keskusta sekä yliopiston edustajat.

”Ymmärrän, että jos vedetään tiukkaa säästölinjaa, silloin pitää tutkia erilaisia vaihtoehtoja. Massiivisen vastarinnan olisi pitänyt kuitenkin osoittaa, ettei tätä sairaalaa saa tappaa”, Aropaltio sanoo.

Hän pelkää, että muutkin pienemmät synnytyssairaalat, kuten Lohja ja Porvoo, ovat pian tulilinjalla.

”Tammisaari oli yksi esimerkki sairaalasta, joka oli enemmän kuin osiensa summa ja sillä oli valtava henkinen merkitys alueelle sekä monille ihmisille.”




Viite