Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Verottajan yllätys

17.1.2013 13.29

Vihreä Lanka

Hallitusohjelmassa 2007 päätettiin, että lehdistötukea aletaan maksaa puolueille niiden kansanedustajamäärän mukaan. EU totesi samana syksynä suomalaisen lehdistötukijärjestelmän kilpailulainsäädännön vastaiseksi, jolloin lehdistötuki yhdistettiin puoluetukeen.

Viime vuosina puolueet ovat saaneet rahaa tiedotustoimintaan ja viestintään yhteensä noin 18 miljoonaa euroa vuodessa. Rahoista suuri osa ohjataan puoluelehdille.

Lehdille maksettava tuki on ollut verotonta, mutta verottaja alkoi karhuta 2010–2011 arvonlisäveroa keskustan, kokoomuksen ja vihreiden viestintätukea saavilta verkkolehdiltä.




Viite