Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
10.9.2012 11.36
Maailman maapinta-alasta 12,7 prosenttia on suojeltu. Yhteenlaskettuna tämä noin 17 miljoonan neliökilometrin alue on lähes täsmälleen Venäjän kokoinen.
Luvut käyvät ilmi kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n tuoreesta raportista.
Vuonna 2010 järjestetyssä Nagoyan biodiversiteettikokouksessa asetettiin kansainväliseksi tavoitteeksi, että 17 prosenttia maa- ja 10 prosenttia merialueista olisi suojeltu vuoteen 2020 mennessä. Maa-alueiden osalta lisäystä vaaditaan puolikkaan Yhdysvaltojen pinta-alan verrran, eli noin kaksi Suomea vuodessa.
Merialueilla tehtävää on enemmän. Merialueista on toistaiseksi suojeltu vain 1,6 prosenttia, joka sekin sijoittuu lähes kokonaan rannikkoalueille. Erityisen paljon uusia suojelualueita tarvitaan siis avomerelle ja kansainvälisille merialueille.
IUCN:n mukaan on kuitenkin rohkaisevaa, että suurien merisuojelualueiden määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Esimerkiksi Islantia suurempia merisuojelualueita on jo yhteensä 13.
luonnonsuojelu  meret 
Tweet