Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

NOAA

Öljyonnettomuuden hoitoa.
Vuosien työ. Pahan öljyonnettomuuden jälkihoito kestää pitkään.NOAA

Vuosien työ. Pahan öljyonnettomuuden jälkihoito kestää pitkään.

Vapaaehtoiset välttämättömiä öljyonnettomuuksien hoidossa

8.10.2014 9.04

Lasse Leipola

Vapaaehtoiset halutaan aiempaa tehokkaammin mukaan öljyntorjuntatyöhön. Suomen pelastusalan keskusjärjestö Spek aloittaa hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa pelastuspalvelujärjestöjen, palokuntien ja WWF:n öljyntorjuntajoukkojen yhteistyötä.

”Lisäksi hankkeessa otetaan huomioon uusien vapaaehtoisten rekrytoiminen ja kouluttaminen sekä myös ennestään järjestäytymättömien toimijoiden auttamishalun kanavoiminen onnettomuustilanteessa”, erikoistutkija Ilona Hatakka sanoo Spekin tiedotteessa.

Järjestön mukaan Itämeren alueella ja erityisesti Suomenlahdella tapahtuva suuri öljyonnettomuus on yksi vakavimmista elinympäristöä ja yhteiskuntaa vaurioittavista riskeistä. Ympäristö-, terveys-, omaisuus- ja talousvaikutusten lisäksi onnettomuuden hoito voi vaatia vuosien jälkitoimet.

Spekin varautumisjohtaja Karim Peltonen sanoo, että vapaaehtoisosaaminen on tärkeää, koska se sekä vahvistaa yhteiskunnan kriisinsietokykyä että nopeuttaa toipumista vakavista öljytuhoista.

”Sitä paitsi on todettu, että öljykatastrofien kaltaisissa suuronnettomuuksissa ihmisten auttamishalu kasvaa. Siksi on tärkeää, että uudet vapaaehtoiset saavat tilaisuuden osallistua toimintaan”, Peltonen jatkaa.

Esimerkiksi viime kesänä Raahessa sattuneen, verrattaen pienen, öljyonnettomuuden hoitoon osallistui satoja vapaaehtoisia.

Hankkeessa kehitettävää toimintamallia on määrä testata käytännössä Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa ensi vuoden aikana.

öljyntorjunta 




Viite