Iiro Törmä

Tavoite karkaa Itämerellä

30.9.2011 8.59

Sammeli Heikkinen

Suomen tavoitteena on vähentää maatalouden ravinnepäästöjä Itämereen 30 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. Tämä tavoite jää saavuttamatta. Ainakin, jos maatalouden ympäristötukijärjestelmää ei muuteta ja pian.

Ympäristötukea on maksettu noin 300 miljoonaa euroa joka vuosi, aina vuodesta 1995. Helsingin yliopiston ympäristöekonomian laitoksen professoreiden Markku Ollikaisen ja Jussi Lankosken tuoreen tutkimuksen mukaan maatalouden typpipäästöt ovat samaan aikaan kasvaneet 5 000 tonnia nykyiseen 37 000 tonniin. Typpi ja fosfori ruokkivat muun muassa leviä ja rehevöittävät merta.

Luonto-Liiton Itämeri-ryhmä on selvittänyt, miten Itämeren suojelutoimia on toteutettu ja miten ne tehoavat. Perjantaina avattavalle sivustolle on koottu tutkimustuloksia aiheesta. Anti on laiha, suojelutoimenpiteiden vaikuttavuudesta on heikosti tietoa. Sekä Ollikainen että Luonto-liiton ryhmä pitävät epätodennäköisenä, että 30 prosentin päästövähennystavoite toteutuu.

Maatalouden ympäristötuen ongelma on, ettei sitä oikeasti ole tehty ympäristönsuojelun lähtökohdista. Kun Suomi liittyi EU:hun, ympäristötuki sorvattiin sellaiseksi, että siitä tuli osa viljelijän tulotukea.

Valtiontalouden tarkastusviraston viime vuonna tekemässä maatalouden päästöjen vähentämisen seurantaraportissa vahvistetaan, että tuen perusosa on edelleenkin tulotukea. Raportissa arvioidaan, että tukea on maksettu selvästi enemmän kuin tuen vaatimista toimista on tullut kuluja.

Ollikainen ei syytä viljelijöitä.

”Ongelmana on huonosti suunniteltu ympäristötukijärjestelmä, jonka päätarkoitus ei ole päästöjen vähentäminen. Värriössä Savukoskella saa samasta toimesta aivan saman rahan kuin Saaristomeren rannalla. Tuki ja vaikutukset ovat täysin riippumattomia toisistaan.”

Fosforipäästöjä on saatu tukikaudella vähennettyä hitusen. Nykyään fosforia valuu Itämereen noin 2 460 tonnia, kun 16 vuotta sitten määrä oli 2 600 tonnia.

Ollikainen on laskenut, että vuodesta 1995 liukoisen fosforin päästöt hehtaaria kohti ovat laskeneet 70 grammaa. Samaan aikaan lannoitefosforin käyttö on vähentynyt hehtaaria kohti viisi kiloa. Peltojen maaperässä on aiemman lannoituksen vuoksi niin paljon fosforia, etteivät nopeat päästöleikkaukset ole mahdollisia.

Ympäristötukisysteemin suurin epäonnistuminen liittyykin Ollikaisen mukaan typpipäästöihin. Päästöt ovat kasvaneet, vaikka tavoitteena on ollut raju leikkaus. Tähän on kaksi pääsyytä.

Viljelymaan pinta-ala on kasvanut Suomessa viisi prosenttia vuodesta 1995, Saaristomeren valuma-alueella kasvua on kymmenen prosenttia. Ollikaisen mukaan metsästä pelloksi muutetun hehtaarin päästöt mereen kasvavat noin 10–15 typpikiloa ja yhden fosforikilon vuodessa.

”Maatalouden tuet ovat siirtyneet pinta-alaperusteisiksi. Se houkuttaa raivaamaan maata.”

Toinen pääsyy typpiräjähdykseen on viljeltävien lajikkeiden muutos. Esimerkiksi enemmän typpeä lannoitteeksi vaativa vehnä on vallannut tilaa kauralta.

Maatalouden ympäristötukea ollaan uudistamassa EU:ssa, valmista pitäisi tulla vuonna 2014. Ollikaisen mukaan Suomi voi kuitenkin määrittää varsin itsenäisesti sen, miten maatalouden vapaaehtoinen suojelu suunnataan.

Raju ratkaisu olisi panna vaikkapa tarjouskilpailulla 400 000 hehtaaria Etelä-Suomen peltoja nurmelle tai kesannolle. Se vähentäisi sekä fosfori- että typpipäästöjä. Vähemmän dramaattinen ratkaisu taas olisi energiakasvien lisääminen viljan kustannuksella.

Tweet