Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomi katsoo sivusta, vaikka jo 30 maata on ratifioinut rypäleasekiellon

17.2.2010 13.52

Lasse Leipola

Rypäleaseet kieltävän Oslon sopimuksen voimaantulo vahvistui viime yönä, kun Burkina Faso ja Moldova ratifioivat sopimuksen. Kolmenkymmenen maan tavoite tuli samalla täyteen, mikä tarkoittaa, että sopimus astuu voimaan elokuun alussa.

Sopimuksen on allekirjoittanut yli sata valtiota, mukaan lukien monet EU- ja Nato-maat. Suomi on toistaiseksi jättäytynyt ulkopuolelle ja ilmoittanut "seuraavansa" sopimuksen voimaantuloa ja vaikutuksia.

Sadankomitea ja Rauhanliitto esittivät tänään vaatimuksen, että Suomen tulisi allekirjoittaa sopimus.

”Vaatimus kohdistuu ulkoministeriöön ja ulkoasianvaliokuntaan. Ulkoministeriön asevalvontayksiköstä on kuitenkin ilmoitettu meille, ettei asia ole ajankohtainen”, sanoo Sadankomitean pääsihteeri Eekku Aromaa.

Hän muistuttaa, että 98 prosenttia rypäleaseiden uhreista on siviilejä ja että vaarallisia räjähteitä jää maastoon kymmeniksi vuosiksi.

”Kambodžassa rypäleaseisiin kuolee lapsia, joiden vanhemmat eivät olleet edes syntyneet sodan aikana”, Aromaa sanoo.

aseet 




Viite