Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sari Essayahin perhe pitää pesukoneen pyörimässä

13.1.2012 13.56

Jukka Vahti

”Kampanjointi on ollut pitkälti sitä, mitä odotinkin, minulla on jo eurovaaleista kokemusta siitä, että kun vaalipiirinä on koko maa. Presidentinvaaleissa ollaan koko persoonalla mukana. Eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa ollaan mukana puolueen ohjelmalla ja tavoitteella. Tässä korostuu se, että ihmiset ottavat kantaa paitsi puolueeseen myös henkilöön ja persoonaan. Tässä pitää panna itsensä eri tavalla likoon.

En ole joutunut luopumaan paljon mistään. Toki tässä on paljon matkustamista, joka vaikuttaa ajankäyttöön. Lisäksi on paljon kyselyitä, kun osa järjestöistä ja jopa mediasta on vasta herännyt, ja halutaan vastauksia kysymyspattereihin, joiden deadline on tyyliin huomenna kello 12. Niiden kohdalla olen ehkä ajatellut, että kaikilla ei ihan ole ymmärrystä, että nyt me kierrämme kahdeksan kymmenen paikkakunnan päivävauhdilla.

Yöunista tässä on ainakin joutunut tinkimään, kun monesti illalla, kun viimeinen tilaisuus on takana, alkaa työ sähköpostien ja kyselyjen parissa.

Omalla kohdalla vastustuskyky on säilynyt niin, että ei ole ollut flunssia, kuten monilla muilla ehdokkailla. Tässä altistuu isolle määrälle pöpöjä, kun joka päivä kättelee satoja ihmisiä ja on eri tilanteissa ulkona ja sisällä eri lämpötiloissa.

Arjen pyörittäminen on ollut kokonaan muun perheen vastuulla. Mutta se tuki on luvattu jo tähän lähdettäessä, eikä minun tarvitse miettiä, koska pesukone pyörii tai imuroidaan.”




Viite