Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Osmo Soininvaara: Poliittinen taistelu ydinvoimasta on Suomessa ohi
8.3.2012 14.28
Osmo Soininvaaran mielestä vihreiden olisi syytä pohtia suhdettaan ydinvoimaan ja muutamaan muuhunkin poliittisesti herkkään asiaan.
Ydinvoima, yksityisautoilu ja yksittäisten luontokohteiden suojelu suhteessa kaavoituksella saavutettavaan laajempaan etuun.
Siinä muutama vihreissä mielipiteitä jakava poliittinen arvokysymys, joita vihreiden kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara tökkii ja pyrkii asettamaan mittasuhteisiinsa huhtikuussa ilmestyvässä kirjassaan Vihreä politiikka.
Ydinvoiman kohdalla vihreillä olisi Soininvaaran mielestä asenteen tarkistamisen paikka: hänen mielestään puolue tuhlaa asiaan liikaa ruutia. Soininvaara näkisi mieluummin vihreiden suhtautuvan ydinvoimaan vasemmistoliiton tavoin eli niin, että esimerkiksi eduskuntaryhmässä kannattajat ja vastustajat istuvat sovussa keskenään.
Hän muistuttaa, että eri tutkimusten mukaan noin kolmannes vihreiden kannattajista tukee ydinvoimaa ja sitä ehdottomasti vastustavat ovat vähemmistössä.
”Jyrkkä ydinvoiman vastaisuus ei ehkä vie vihreiltä paljon ääniä, mutta se vie insinöörivihreitä, joiden osaamista ja näkemystä kipeästi tarvitsisimme”, Soininvaara kirjoittaa.
Hän perustelee näkemystään muun muassa reaktoriturvallisuuden parantumisella takavuosikymmeniin verrattuna ja sillä, että ydinaseet voivat levitä ydinvoimasta riippumatta.
Hän myös julistaa, että poliittinen taistelu ydinvoimasta on Suomessa ohi. Hänen mukaansa ydinvoiman vastustus ei Suomessa enää rajoita lisärakentamista, vaan lähinnä uusien hankkeiden horjuva taloudellinen kannattavuus.
Se, päättyikö taistelu ydinvoimasta vihreiden voittoon vai tappioon on kuulemma makuasia: voitoksi voi laskea ainakin sen, että enää kukaan ei edes esitä rakennettavaksi yhtä vaarallisia voimaloita kuin 1980-luvulla.
Varsinaisia paljastuksia menneiden vuosien poliittisten vääntöjen taustoista Vihreän Langan saama Vihreän politiikan käsikirjoitusversio tarjoaa niukanlaisesti.
Yksi kiinnostava yksityiskohta on, että vihreät jäi viime keväänä hallitusneuvottelujen yhteydessä pois tekeillä olleesta porvarihallituksesta erityisesti keskustaa kohtaan tunnetun epäluulon vuoksi.
”Pelkäsimme vaaleissa turpiinsa saaneen keskustan revanssihenkeä, joka olisi kohdistunut juuri vihreille tärkeisiin asioihin.”
Kirjassa puntaroidaan myös vihreiden sisäisiä virtauksia ja vihreisiin eduskuntavaalien jälkeen liittyneiden tuhansien uusien jäsenten vaikutusta puolueeseen.
Puolueen jäsenmäärän kasvu voi hänen arvionsa mukaan olla puolueelle merkittävä voimavara. Samalla kasvanut jäsenmäärä tekee puolueen kentästä aiempaa vakaamman.
Soininvaara kirjoittaa väitteistä, joiden mukaan osa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Vinon aktiiveista haaveilee puolueen kaappaamisesta ja sen linjan muuttamisesta ”ärhentelevään radikalismiin.” Hän päätyy kuitenkin pitämään päinvastaista kehitystä suurempana uhkana.
”Paljon suurempi vaara on puolueen latistuminen sovinnaisuuteen, johonkin sellaiseen, jota kutsuttiin joskus pikkuporvarillisuudeksi.”
Kootut oivallukset
”Maaseudulla ja kehyskunnissa asuvat ovat jonkin verran kiusaantuneita city-vihreiden autovastaisista asenteista. Sietää ollakin, sillä autoja ei kannata vastustaa kuin kaupungeissa, joissa niitä myös kannattaa vastustaa.”
”Jos valkoselkätikalta kysyttäisiin, se kannattaisi ehyttä kaupunkirakennetta; sitä, että ihmiset keskitettäisiin mahdollisimman pienelle alueelle. Vaikka pari valkoselkätikan reviiriä menisi, monta muuta säästyisi.”
”Organisointitaidot eivät koskaan ole olleet vihreiden vahvuuksia, enkä minäkään niistä paljon ymmärrä.”
”Vihreyttä ei pidä rajoittaa tiettyihin elämäntapoihin ja puhetapoihin. Puoluekokouksen lounaalla pitäisi olla tarjolla muutakin kuin kasvisruokaa.”
Lähde: Vihreä politiikka
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
