Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin rahastolla menee

23.9.2010 15.14

Mari Valkonen

Suomalaisista ilmastorahastosta vain rahastoyhtiö eQ:n Clean Energy -rahasto sijoittaa pelkästään uusiutuvan energian tuotteita valmistaviin yrityksiin, esimerkiksi aurinkopaneelifirmoihin. Sen tuotto on painunut eniten, vuodessa yli 11 prosenttia.

Rahastoyhtiö FIM:in vihreässä rahastossa on lisäksi energiatehokkuutta parantavia tuotteita valmistavia yhtiöitä. Sen vuosituotto oli elokuun rahastoraportin mukaan 8,4 prosenttia miinuksella. Esimerkiksi led-tuotteita tai taloeristeitä valmistavilla yrityksillä meneekin uusiutuvan energian firmoja paremmin, koska ilmastoon liittyvät tuotteet ovat vain osa liiketoimintaa.

”Sillä puolella yritykset eivät elä niin puhtaasti pelkästä vihreästä teemasta kuin aurinkopaneeli- tai tuulivoimayhtiöt”, sanoo FIM:n salkunhoitaja Mikko Linnavuori.

Parhaiten vihreistä rahastoista tuotti Handelsbankenin Uusi Energia -rahasto, 9,5 prosenttia vuodessa. Siinä on useita monialaisia yrityksiä, joissa viherbisnes on vain pieni osa liiketoimintaa.

ilmastonmuutos  sijoittaminen 




Viite