Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
21.3.2013 15.48
Hallitus aikoo laskea yritysten yhteisöveroprosenttia 24,5 prosentista 20,0 prosenttiin. Kevennyksen vastapainoksi hallitus kiristää verotusta noin 300 miljoonalla euroa ja leikkaa menoja noin 300 miljoonalla eurolla. Veronkiristykset kohdistuvat muun muassa sähkön, makeisten, alkoholin ja tupakan verotukseen. Menoleikkaukset kohdistuvat puolestaan muun muassa kehitysyhteistyöhön ja kuntien valtiontukeen.
”Hallitus päätti lapioida rahaa kaksin käsin työpaikkojen luomiseen vahvistamalla yritysten toimintaedellytyksiä. Yhteisöveron merkittävä alennus 20 prosenttiin sekä kasvu- ja siemenrahoituksen rahastot tekevät yhä kannattavammaksi yrittää ja sijoittaa yrityksen voitot toiminnan laajentamiseen ja kehittämiseen, mikä lisää työllisyyttä ja hyvinvointia”, vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö kommentoi neuvottelutulosta tuoreeltaan puolueen verkkosivuilla.
Hänen mukaansa vihreille on tärkeää, että opintotukeen kohdistuneet uhat saatiin torjuttua ja opintoraha säilytettyä toimeentulon perustana.
”Uusi lainahyvitysmalli on positiivinen kannustin
täysipäiväiseen opiskeluun, koska nopea valmistuminen leikkaa
lainaa. Toisen asteen itsenäisesti asuvien 18–19-vuotiaiden
opiskelijoiden tuen sidonnaisuutta vanhempien tuloihin
lievennetään, mikä on tärkeä askel tämä epäkohdan poistamiseksi
kokonaan”, Niinistö kirjoittaa.
Ympäristön kannalta merkittävänä päätöksenä Niinistö nosti esille investoinnit nestemäisen maakaasun infrastruktuuriin, jonka hän uskoo olevan iso mahdollisuus vähäpäästöisen tekniikan käyttöönotolle ja kotimaisen meriteollisuuden työpaikoille.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan tänään järjestetty kehysriihi oli erittäin vaativa mutta onnistunut puserrus.
”Nyt satsataan uusiin työpaikkoihin, työhön ja tulevaisuudenuskoon”, Katainen sanoi tiedotustilaisuudessa.
talous 
Tweet