Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hallitus haluaa viidenneksen polttoaineista biopohjaisiksi

14.10.2010 15.05

Noora Jussila

Hallitus esittää biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nostamista kuuteen prosenttiin vuosiksi 2011–2014 ja sen jälkeen osuuden kasvattamista niin, että biopolttoaineiden osuus nousisi 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Tällä hetkellä jakeluvelvoite on neljä prosenttia.

Suomen tavoite on ollut, että uusiutuvan energian osuus liikenteessä on vähintään kymmenen prosenttia vuonna 2020. Viime keväänä hallitus linjasi, että tavoite nostetaan 20 prosenttiin. Biopolttoaineen jakeluvelvoitetta pidetään tärkeänä keinona tavoitteen saavuttamiseksi.

"Jakeluvelvoitteen yhtenä tavoitteena on kysynnän kautta lisätä kotimaista, kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvaa biopolttoainetuotantoa", elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) totesi torstaina tiedotteessa.

”Koko jakeluvelvoitteen edellyttämä biopolttoaineen määrä voitaisiin kattaa sillä, jos Suomeen syntyisi 2–3 metsätähteistä dieselpolttoainetta jalostavaa toisen sukupolven tuotantolaitosta.”

Tämä edellyttäisi Pekkarisen mukaan noin miljardin euron laitosinvestointeja. Suomi aikoo hakea investoinneille EU-rahoitusta.

"Omissa ensi vuoden ja vuoden 2012 talousarvioissa olemme varautuneet rahoittamaan erilaisia demonstraatiohankkeita yhteensä 100 miljoonalla eurolla", Pekkarinen sanoi.

biopolttoaineet 




Viite